• Puolustusvoimien komentaja Timo Kivinen Ylellä: Merivoimien uudet alukset viivästyvät noin kahdella vuodella

    Puolustusministeriö on pidentyneen aikatauluarvion vuoksi esittänyt lisämäärärahaa, jotta korvattavien alusten käyttöikää saadaan jatkettua.
    Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen kommentoi asiaa Ylelle. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen kommentoi asiaa Ylelle. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Politiikka
    26.11.202211:45
    STT

    Merivoimille tarkoitetut uudet sota-alukset viivästyvät noin kahdella vuodella alkuperäisestä aikataulusta, sanoo Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen Ylelle.

    Puolustusvoimille on päätetty hankkia neljä uutta Pohjanmaa-luokan alusta korvaamaan seitsemän vanhentuvaa Merivoimien laivaa. Hanke on kuitenkin viivästynyt, ja vielä lokakuun lopussa puolustusministeriöstä arvioitiin viivästyksen olevan noin puolitoista vuotta.

    Lauantaina Ykkösaamussa haastateltu Kivinen kertoo, että hanke viivästyy vielä tästä arviosta noin puoli vuotta lisää.

    "Nyt näyttää siltä, että se viivästyy kokonaisuudessaan noin kaksi vuotta. Saamme kaikki neljä uutta korvettia käyttöön nykyisen aikataulunäkymän mukaan 2029”, Kivinen sanoo.

    Puolustusministeriö on pidentyneen aikatauluarvion vuoksi esittänyt lisämäärärahaa, jotta korvattavien alusten käyttöikää saadaan jatkettua.

    "Luotan kuitenkin siihen, että ne alukset jollakin aikataululla tulevat ja tämä taitekohta kyetään Suomen turvallisuuden kannalta oikealla tavalla hoitamaan”, sanoo Kivinen.

    Alusten suunnittelutyö on vienyt odotettua enemmän aikaa.

    Alun perin sota-alusten rakentamisen oli määrä alkaa tänä vuonna Rauman telakalla. Alusten suunnittelutyö on kuitenkin vienyt odotettua enemmän aikaa. STT on kertonut aiemmin myös Rauman telakkaa pyörittävän Rauma Marine Constructionsin talousvaikeuksista.

    ”Haasteellisuus on varmasti yllättänyt rakentajan, eikä se ole osannut varautua kaikkeen monimutkaisuuteen”, puolustusministeriön strategisten hankkeiden ohjelmajohtaja Lauri Puranen sanoi aiemmin marraskuussa STT:lle.

    Myös telakalla rakennettava uusi Tallinkin MyStar-matkustajalaiva on viivästynyt.

    Uusien F-35-hävittäjien hankinta-aikataulu on toistaiseksi pitänyt.

    Merivoimien uusien alusten aikataulu on viivästynyt, mutta Kivinen kertoo, että uusien F-35-hävittäjien hankinta-aikataulu on toistaiseksi pitänyt. Suomi päätti joulukuussa hankkia F-18 Hornet -koneet korvaavat hävittäjät Lockheed Martin -yhtiöltä Yhdysvalloista.

    Suomen on Kivisen mukaan määrä saada ensimmäiset F-35-hävittäjät käyttöön vuonna 2025 niin, että teknikoiden ja lentäjien koulutus aloitetaan Yhdysvalloissa. Ensimmäiset uudet koneet saapuvat Suomeen Lapin lennostoon nykyarvion mukaan vuotta myöhemmin.

    Kivinen kertoo, että Ilmavoimat tulevat lentämään sekä uusilla että poistuvilla F-18-hävittäjillä, kunnes uudet koneet on kokonaisuudessaan vastaanotettu. Vanhat koneet eivät hänen mukaansa jää operatiiviseen käyttöön Suomeen.

    ”Lennämme kahdella konekalustolla vuosikymmenen lopun, ja viimeiset Hornetit ovat käytössä vielä vuosikymmenen vaihteessa. Tässä selviää, onko meidän nykyisissä Horneteissa jotain sellaista, jolla olisi käyttöarvoa muille mailla varaosina”, sanoo Kivinen.

    Ykkösaamun haastattelussa Kivinen toteaa myös, että Ukrainan ilmapuolustuksen tukeminen olisi tärkeä tapa auttaa maata taistelussaan Venäjää vastaan.

    Kivinen arvioi, että Ukrainan ilmapuolustus on ollut kovan paineen alla, kun Venäjä on kohdistanut laajoja hyökkäyksiä maan energiainfrastruktuuria vastaan. Hänen mukaansa muiden maiden laaja aseellinen tuki Ukrainalle on edelleen tarpeen. Kivinen sanoo myös, että Ukraina tarvitsee koulutustukea.

    Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on aiemmin todennut Suomen suhtautuvan myönteisesti ukrainalaisten sotilaalliseen kouluttamiseen EU:ssa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa