• Maan etelä- ja keskiosassa viikonloppu on poutainen ja osin aurinkoinen – pohjoisessa pilvisempää ja epävakaisempaa

    Viikonlopun aikana kylmin ilmamassa poistuu Suomen yltä. Jatkossa yölämpötilat ovat viime öitä korkeampia lukuun ottamatta Lappia, johon viikontaitteessa saapuu uusi annos kylmää ilmaa.
    Kuura on pienten jääkiteiden muodostama valkea peite esimerkisi kasvien pinnassa.
    Kuura on pienten jääkiteiden muodostama valkea peite esimerkisi kasvien pinnassa. Kuva: Heikki Turunen
    Uutiset|Sää
    18.10.202509:30
    Juha Jantunen ja Oskari Rockas

    Lauantaiaamuna on monin paikoin pakkasta. Ajoteillä kuura aiheuttaa paikoin liukkautta. Päivällä lämpötila nousee taas nollan yläpuolelle koko maassa. Pohjois- ja Keski-Lapissa sataa myös ajoittain heikosti lunta ja vettä. Muualla maassa sää jatkuu poutaisena ja suuressa osassa maata myös aurinkoisena.

    Sunnuntaina aikana Lappiin saapuu lännestä matalapaine, jonka sateet ovat myös lunta ja vettä. Pohjois- ja Keski-Lapissa lunta kertyy paikoin runsaat viisi senttiä, Etelä-Lapissa sade on enimmäkseen vettä. Muualla maassa pilvisyys lisääntyy sunnuntain aikana, mutta pääosin on edelleen poutaa.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Viikontaitteessa lännen ja lounaan välille kääntynyt ja vähän voimistunut tuuli tuo lauhempaa ilmaa etelään. Samaan aikaan pohjoiseen ja erityisesti Lappiin virtaa puolestaan kylmää ilmaa. Maanantain päivälämpötila jääkin Lapissa paikoin nollan alapuolelle. Eteläisessä osassa maata lämpötila lähentelee kymmentä astetta. Kylmän Lapin ja lämpimän etelän välissä on maanantaina kapea vesisadealue.

    Ensi viikon edetessä etelänpuoleinen virtaus voimistuu ja vesisade yleistyy vähitellen koko maassa. Sää näyttää ensi viikon osalta siis ennemmin syksyiseltä kuin talviselta.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Maa on kuurassa loppuviikon aikana laajasti.

      Sää | Loppuviikolla raikkaita ulkoilukelejä – aamulla liikenteeseen lähtiessä kannattaa olla tarkkana

    • Kuura kuorruttaa tiet aamuisin, jolloin voi olla yllättävän liukasta.

      Sää | Kuura voi synnyttää salakavalaa liukkautta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita