• Meteorologi vastaa: Miksi Ahvenanmaalla on paras keli?

    Sadekuurot syntyvät herkemmin sisämaahan kuin rannikolle. Kunnon vastaus vaatisi kuitenkin tilastovertailun.
    Kysyjän arvion mukaan Ahvenanmaalla on kesällä aina poutaisempaa kuin muualla.
    Kysyjän arvion mukaan Ahvenanmaalla on kesällä aina poutaisempaa kuin muualla. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    1.5.201816:39
    Kaijaleena Runsten

    Miksi Ahvenanmaalla on Suomen paras keli (aurinkoista, lämpöistä) kesäaikaan? Itä-Suomessa meillä riittää vilua ja vesisateita kesälläkin. Kaksi vuotta tilannetta seuranneena näyttää, että usein Ahvenanmaalla yksin on poutaa, mutta muualla pilvistä tai sateita.

    "Auringopaisteen osalta voidaan siis todeta rannikkokaupunkien ja saariston olevan niin sanotusti parempia paikkoja kesällä, mutta lämpötilan osalta tällaista päätelmää ei voida tehdä", vastaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Minna Haikonen.

    "Yleisesti ottaen rannikkokaupungeissa aurinko paistaa kesäkuukausina enemmän kuin sisämaassa. Esimerkiksi sadekuurot syntyvät helpommin sisämaahan etenkin alkukesästä meriveden ollessa vielä kylmää."

    "Toisaalta myös kylmältä mereltä puhaltava tuuli viilentää rannikkoa, kun taas sisämaassa voi olla jo hyvinkin lämmintä. Usein kesällä meille saapuvat hyvin lämpimät ilmamassat tulevat idän suunnalta mantereen puolelta, jolloin itäosissa voidaan mitata koko maan korkeimpia lämpötiloja rannikon ollessa selvästi viileämpi."

    Haikonen toteaa, että tarkka vastaus vaatisi ensin perinpohjaisen eri paikkakuntien ilmastotilastojen vertailun.

    Artikkelin aiheet
    Ahvenanmaa
    sää ja ilmasto
    meteorologia
    kesäsäät
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria