• Muutos työttömyysturvaan: Yrittäjien perheenjäseniä kohdellaan jatkossa palkansaajan tavoin

    Aiemmin tällaisessa asemassa oleva henkilö on voinut työttömyysturvalain mukaan olla yrittäjä.
    Kassaan kuulumattomat ja sellaiset henkilöt, jotka eivät täytä työssäoloehtoa, voivat hakea työttömyysturvaa Kelasta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Kassaan kuulumattomat ja sellaiset henkilöt, jotka eivät täytä työssäoloehtoa, voivat hakea työttömyysturvaa Kelasta. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    1.7.201913:27
    STT

    Yrittäjän perheenjäsen on heinäkuun alusta lähtien palkansaajan asemassa, jos hän jää työttömäksi. Muutos koskee henkilöitä, jotka työskentelevät perheyrityksessä ilman omaa omistusosuutta tai määräysvaltaa yritykseen.

    Aiemmin tällaisessa asemassa oleva henkilö on voinut työttömyysturvalain mukaan olla yrittäjä. Lainmuutoksen tarkoituksena on selkeyttää ja parantaa yrittäjien perheenjäsenten työttömyysturvaa.

    Yrittäjän perheenjäsenellä on oikeus työttömyysturvaan, kun hän on työskennellyt 52 viikon ajan siten, että työaika on ollut vähintään 18 tuntia viikossa. Jotta yrittäjän perheenjäsenen työssäoloehto täyttyy, hän ei ole saanut omistaa eikä hänellä ole saanut olla määräysvaltaa yrityksessä vähintään 12 edeltävään kuukauteen.

    Ansiopäivärahan saadakseen perheenjäsenen tulee kuulua työttömyyskassaan. Kassaan kuulumattomat ja sellaiset henkilöt, jotka eivät täytä työssäoloehtoa, voivat hakea työttömyysturvaa Kelasta.

    Artikkelin aiheet
    työttömyysturva
    yrittäjän perheenjäsen
    lainsäädäntö
    Kela
    työttömyyskassa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle