• Jäsenmaksut kattoivat viime vuonna 23 prosenttia MTK:n kuluista – katso tästä, mihin järjestö rahansa käyttää

    Remontit nielaisivat viime vuonna MTK:n 17,7 miljoonan euron rahoituksesta 2 miljoonaa.
    MTK ilmoittaa käyttävänsä edunvalvontatyöhön liki 70 prosenttia rahoituksestaan.
    MTK ilmoittaa käyttävänsä edunvalvontatyöhön liki 70 prosenttia rahoituksestaan. Kuva: Jukka Pasonen
    Uutiset
    6.4.201908:00
    MT toimitus

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto käyttää varojaan edunvalvontaan ja jäsenpalveluihin. Viime vuonna niihin kului 15,7 miljoonaa euroa, kertoo etujärjestön talousjohtaja Heikki Laurinen. Sen lisäksi rahaa käytettiin poikkeuksellisesti 2 miljoonaa euroa toimitilojen kunnostamiseen. Kiinteistöjä remontoidaan parinkymmenen vuoden välein.

    Keskustoimiston edunvalvontatyö haukkasi rahoituksesta 12 miljoonaa euroa. Edunvalvonta pitää sisällään muun muassa vaikuttamista yhteiskuntaan ja markkinoihin sekä järjestön kehittämistä.

    MTK työllistää noin 90 henkeä. Henkilöstökuluja kertyi keskustoimistolla 7 miljoonaa euroa eli noin 40 prosenttia kaikista kuluista. Muita kuluja olivat matkakulut 0,75 miljoonaa, it- ja tietoliikennekulut 0,65 miljoonaa, jäsenmaksut muille järjestöille, kuten Copalle ja PTT:lle, 0,65 miljoonaa ja kehityskulut 0,3 miljoonaa muun muassa verkkosivujen uudistamiseksi.

    MTK:lla on yli 324 000 jäsentä mukaan lukien 14 maataloustuottajain liittoa ja 66 metsänhoito­yhdistystä. Viime vuonna jäsenmaksuja kertyi 4,1 miljoonaa euroa.

    Varsinaisen toiminnan muut tuotot olivat 2,2 miljoonaa euroa. Laurisen mukaan ne koostuvat muun muassa erilaisista projekteista, edunvalvonnan ja konsernin sisäisistä palveluveloituksista sekä jäsenlehti Mainion mediamyynnistä.

    Tytäryhtiö Viestilehdet Oy:n 4 miljoonan osingolla ja sijoituksilla katettiin kuluista 11,4 miljoonaa euroa. Viestilehdet julkaisee Maaseudun Tulevaisuutta.

    Tilikausi muodostui 1,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

    Järjestölle on kertynyt mukavasti varallisuutta. Taseen loppusummasta 195 miljoonasta eurosta vierasta pääomaa on 35,7 miljoonaa.

    ”Kaikki varallisuuden tuotot käytetään yli ajan tarkasteltuna kuitenkin edunvalvontaan siten, että varallisuuden reaaliarvo säilyy. Sillä varmistetaan nykyisen laajuinen edunvalvonta myös tulevaisuudessa”, Laurinen selventää.

    MTK on ollut perustamassa kehitysyhteistyöjärjestö FFD:tä, jonka kautta järjestö toteuttaa hankkeita kehitysmaissa.

    Artikkelin aiheet
    MTK
    talous
    järjestöt
    jäsenmaksut
    edunvalvonta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria