• FFD myönsi hätäapua Tansaniaan – koronakriisi kaksinkertaistanut puutarhatuotteiden rahtiliikenteen kustannukset

    Puutarhasektori työllistää maassa lähes 300 000 henkeä.
    Hätäavun rahoitus otetaan FFD ry:n käynnissä olevasta kasteluhankkeesta. Kuvassa vihannesviljelmä Tansaniaan kuuluvalla Sansibarin saarella.
    Hätäavun rahoitus otetaan FFD ry:n käynnissä olevasta kasteluhankkeesta. Kuvassa vihannesviljelmä Tansaniaan kuuluvalla Sansibarin saarella. Kuva: Kaijaleena Runsten
    Uutiset
    10.4.202014:30
    Anni-Sofia Hoppi

    Tansaniaan on myönnetty 60 000 euron arvoinen hätäpaketti koronaviruspandemian vaikutusten elvyttämiseksi.

    Varat suunnataan puutarhatuotteiden rahtiliikenteen nousseiden kustannuksien kattamiseen. Rahoitus auttaa Tansanian puutarhatuotteiden viennin säilyttämisessä. Rahti- ja logistiikkamaksut ovat kaksinkertaistuneet kriisin aikana.

    Rahoitus otetaan Maaseudun kehitysjärjestö FFD ry:n käynnissä olevasta kasteluhankkeesta. Sen rahoitus tulee AgriCordin ohjelmasta, jota Euroopan unioni rahoittaa kansainvälisen maatalousrahaston IFAD:in tuella.

    FFD muistuttaa, että puutarhatuotteet ovat helposti pilaantuvia, minkä vuoksi nopea reagointi on äärimmäisen tärkeää.

    Puutarhasektori työllistää maassa lähes 300 000 henkeä. FFD arvioi rahtilentojen tukemisen varmistavan 51 000 ihmisen toimeentulon.

    Ensimmäinen Etiopian lentoyhtiön rahtilento lähti Kilimandjaron kentältä eilen torstai-illalla. Sen mukana lähti Belgiaan noin 30 tonnia vihanneksia.

    Tansanian puutarhanhoitoyhdistys (TAHA) on johtava puutarhasektorin jäsenyhdistys, jolla on sekä kaupallisia yrityksiä että pientuottajia jäseninään. FFD tukee TAHA:n toimintaa myös Sansibarilla ulkoministeriön rahoituksella.

    Food and Forest Development Finland (FFD) on suomalainen maa- ja metsätalouden alan kehitysyhteistyöjärjestö, joka tukee kehitysmaiden maa- ja metsätaloustuottajia.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle