• Miksi satojen henkilötietojen urkinta huomattiin vasta vuosien jälkeen ‒ ja silloinkin toisessa virastossa?

    Perusteettomia hakuja tai urkkijoita ei VTJ:ään kaivata.
    Keskusrikospoliisin mukaan esitutkinnassa tehdään tarvittavassa laajuudessa selvitykset yhteistyössä HUSin kanssa, mutta yksityiskohtaisemmin KRP ei asiaa avaa tutkinnan tässä vaiheessa.
    Keskusrikospoliisin mukaan esitutkinnassa tehdään tarvittavassa laajuudessa selvitykset yhteistyössä HUSin kanssa, mutta yksityiskohtaisemmin KRP ei asiaa avaa tutkinnan tässä vaiheessa. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    5.5.202318:08
    Kommentti
    Mikko Soini

    Maaseudun Tulevaisuus kertoi viime viikonloppuna, että sadoista tietoturvarikoksista epäilty HUS-urkkija on Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen. Viranomaiset ovat olleet vaitonaisia siitä, onko urkinta kohdistunut myös vaikutusvaltaisiin kansalaisiin kuten ministereihin.

    Suomen Kuvalehden tietojen mukaan näin on. Lehden tietojen mukaan ainakin yksi ministeri on ollut urkinnan kohteena.

    HUS on tiedottanut asiasta kerran, 24.5. HUS ei ole kommentoinut esitutkintaan vedoten, käydäänkö tutkinnassa läpi kaikki epäillyn tekemät haut, siis myös perustellut ja sallitut.

    Niistäkin nimittäin näkee – ja voi tallentaa – henkilötietoja, osoitteita ja henkilötunnuksia.

    Keskusrikospoliisin mukaan esitutkinnassa tehdään tarvittavassa laajuudessa selvitykset yhteistyössä HUSin kanssa, mutta yksityiskohtaisemmin KRP ei asiaa avaa tutkinnan tässä vaiheessa.

    Lisää aiheesta
    • Husin mukaan työntekijä oli katsellut esimerkiksi perus- ja perhetietoja sekä henkilötietoja. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Yhteiskunta | Husin työntekijää epäillään vakavasta tietoturvaloukkauksesta

    Epäily väärinkäytöksistä heräsi Digi- ja väestötietovirastossa (DVV), joka ylläpitää väestötietojärjestelmää.

    Kyseessä on perusrekisteri, josta löytyvät ajantasaiset henkilötiedot Suomen kansalaisista ja Suomessa vakinaisesti tai tilapäisesti asuvista ulkomaalaisista henkilöistä.

    Lisäksi järjestelmässä on tiedot rakennuksista, rakennushankkeista, huoneistoista sekä kiinteistöistä, joilla rakennukset sijaitsevat.

    Järjestelmän tietoja käytetään koko yhteiskunnan tietohuollossa. Perusteettomia hakuja tai urkkijoita ei VTJ:ään kaivata.

    Lisää aiheesta
    • Husin potilaista on urkittu rikollisin keinoin.

      Yhteiskunta | MT:n tiedot: HUS-urkkija on Venäjän ja Suomen kaksoiskansalainen ‒ viranomaiset vaitonaisia tietovuodon kohdistumisesta vaikutusvaltaisiin suomalaisiin

    Ainakin jonkinlaisia kysymyksiä herättää myös HUSin sisäinen omavalvonta. Ehkä vuosien ajan kaksoiskansalainen saa tietoa, joka ei hänelle kuulu, mutta hälytyskellot kilkattavat ensimmäisenä DVV:ssä.

    Järjestelmä lopulta toimi, mutta verkkaisesti.

    Osa urkituista osoitteista saattaa myös olla salaisia tavallisilta VTJ-käyttäjiltä.

    Turvakielto on poikkeuksellinen toimi, jolla rajoitetaan osoitetietojen luovuttamista väestötietojärjestelmästä. Kielto merkitään, jos henkilöllä on perusteltu ja ilmeinen syy epäillä, että hänen tai hänen perheensä terveys tai turvallisuus ovat uhattuina.

    Tällaisia tietoja ei tietenkään saisi päätyä vääriin käsiin.

    Maaseudun Tulevaisuus on kysynyt HUSista, miten epäilty on pystynyt hoitamaan laskutusta, jos hänellä ei ole ollut pääsyä turvakielto-osoitteisiin. HUS ei kommentoi asiaa vireillä olevan esitutkinnan takia.

    Kirjoittaja on MT:n toimittaja.

    Lisää aiheesta
    • Keskusrikospoliisi tiedotti satoja ihmisiä koskevasta urkintatutkinnasta perjantaina.

      Yhteiskunta | KRP: HUS-urkinnassa ei viitteitä henkilötietojen hyväksikäytöstä

    Artikkelin aiheet
    tietoturvarikos
    henkilötiedot
    HUS
    DVV
    vastuullisuus julkisessa hallinnossa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle