• Yritykset kierrättävät muovia laiskasti, kertoo selvitys

    Muovinkierrätys on Suomessa selvästi vielä keskeneräistä, arvioidaan tuoreessa selvityksessä. Nyt saatujen tulosten mukaan muovinkierrätyksen läpimurto vaatii meillä runsaasti toimia sekä niitä tukevaa julkisen vallan ohjausta.
    Suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit eivät yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen, todetaan Suomen ympäristökeskuksen ja Resourceloopin selvityksessä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.
    Suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit eivät yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen, todetaan Suomen ympäristökeskuksen ja Resourceloopin selvityksessä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.  
    Uutiset|Ympäristö
    15.4.202518:55
    STT

    Suunnitteilla olevat laitosinvestoinnit eivät yksin riitä muovinkierrätysasteen merkittävään kohentumiseen, todetaan Suomen ympäristökeskuksen (Syke) ja Resourceloopin selvityksessä. Tarve on myös esimerkiksi alihyödynnettyjen, määrällisesti merkittävien muovijätevirtojen tunnistamisella. Sen avulla on mahdollista suunnata yrityksen investointeja ja suunnitella kierrätysjärjestelmiä.

    Nykyisin noin neljä viidesosaa Suomessa syntyneestä muovijätteestä päätyy energiahyödyntämiseen eli poltettavaksi. Haasteena on supistaa tätä osuutta.

    ”Suunta ei ole ollut kokonaisuutena tässä hyvä Suomessa. Esimerkiksi Ruotsissa on panostettu muovin lajitteluun enemmän. Siitä olisi syytä ottaa mallia, niin suurempi osa polttoon menevästä muovista menisi kierrätykseen”, sanoo Syken johtava tutkija Jani Salminen STT:lle.

    Puolet muovipakkauksista tulisi kierrättää EU:ssa tämän vuoden loppuun mennessä. Suomi ei saavuta tavoitetta annetussa aikataulussa, toteaa tiistaina julkaistu selvitys.

    Luupin alle yrityspakkaukset

    Syke ja Resourceloop toteavat, että yritysmuovipakkausten kierrätyksessä on Suomessa paljon mahdollisuuksia, joita ei ole hyödynnetty.

    Jotta muovipakkausten kierrätysaste saadaan nousemaan nykyisestä noin 30 prosentista, tarvitaan paitsi kuluttajamuovien kierrätyksen tehostusta, myös panostusta yritysmuovipakkausten keräykseen.

    ”Yrityspakkauksien kierrätettävyys on parempi kuin kuluttajamuovin pakkauksilla. Tyypillisesti vain yhdestä muovilaadusta valmistettujen yrityspakkausten keräysasteella on suhteellisesti suurempi vaikutus muovin kierrätykseen kuin kuluttajapakkauksilla”, selvitysprojektin päällikkö Salminen täydensi Syken tiedotteessa.

    Hän lisäsi STT:lle, että hankkeen lopputuloksissa ehkä yllättävintä oli yrityspakkausten alhainen kierrätystaso.

    Muovinkierrätyksen julkinen ohjaus kaipaa sekin selvityksen mukaan kansallisten linjausten terävöittämistä. Se voisi esimerkiksi vauhdittaa Suomen muoviomavaramaksun pienentämistä.

    Muovikierrätyksen selvityksen tilasi valtioneuvoston kanslia.

    Suomi ei ole yltämässä myöskään yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteisiin. Yhdyskuntajätteen vuoksi Suomi on monen muun EU-jäsenmaan tapaan päätynyt EU-komission rikkomusmenettelyyn. Yhdyskuntajätettä syntyy loppukulutuksessa lähinnä kotitalouksissa ja palvelualoilla. Se on usein järjestetyn jätehuollon piirissä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä