• Papua-Uudessa-Guineassa järisi voimakkaasti – tsunamivaroitus annettu

    Uutiset
    17.12.201615:12
    STT

    Papua-Uudessa-Guineassa on tapahtunut voimakas maanjäristys merialueella. Järistyksen takia on annettu tsunamivaroitus Papua-Uuteen-Guineaan, Salomonsaarille, Indonesiaan, Nauruun ja muille alueen saarille.

    Myös kauempana järistysalueelta sijaitseva Uusi-Seelanti on varoittanut kaikkia rannikkoalueitaan. Mahdollinen tsunami on odotettavissa parin tunnin sisällä.

    Järistys oli voimakkuudeltaan 7,9. Ensitietojen mukaan voimakkuudeksi mitattiin 8,0, mutta sittemmin voimakkuutta laskettiin.

    Järistyksen keskus sijaitsi noin 60 kilometriä itään Papua-Uudelle-Guinealle kuuluvalta pienehköltä Latangain saarelta. Järistys tapahtui noin 75 kilometrin syvyydessä maan alla.

    Papua-Uusi-Guinea sijaitsee Australian pohjoispuolella, ja maanjäristykset ovat alueella yleisiä. Järistys ja tsunami saattavat aiheuttaa alueella mittavia tuhoja, sillä pienten saarivaltioiden infrastruktuuri on paikoin huteraa.

    Artikkelin aiheet
    maanjäristys
    tsunami
    Papua-Uusi-Guinea
    luonnonkatastrofi
    Tyynimeri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria