• Tietyt työtehtävät saattavat pienentää riskiä Alzheimerin tautiin sairastumiseen − näissä ammateissa riski on tuoreen tutkimuksen mukaan alhaisin

    Aivojaan on syytä aktivoida, jos sairastumisriskiään haluaa pienentää.
    Monien tutkimusten mukaan aivojen aktivoiminen pienentää riskiä sairastua dementiaan.
    Monien tutkimusten mukaan aivojen aktivoiminen pienentää riskiä sairastua dementiaan.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Hyvinvointi
    31.12.202407:00
    Matti Tuominen

    Tuoreen tutkimuksen mukaan henkilön ammatti näyttäisi vaikuttavan siihen, miten suuri riski hänellä on sairastua Alzheimerin tautiin.

    Taksi- ja ambulanssikuljettajilla havaittiin nimittäin tuoreessa tuoreessa tutkimuksessa muiden ammattien edustajia alhaisempia lukemia, kun mitattiin riskiä kuolla Alzheimerin tautiin. Vertailussa oli satoja ammatteja.

    Muita ammatteja alhaisempi Alzheimer-riski selittyy tutkijoiden mukaan sillä, että sekä taksi- että ambulanssikuljettajien täytyy muistaa runsaasti reittejä, jotta he selviävät työstään. Voikin olla, että ammatinvalinta saattaa suojata sairastumiselta.

    Taksin ajaminen saattaa vähentää riskiä sairastua dementiaan.
    Taksin ajaminen saattaa vähentää riskiä sairastua dementiaan.  Kuva: Lari Lievonen

    Tutkimuksessa Harvardin yliopiston tutkijat analysoivat lähes yhdeksän miljoonan vuosien 2020 ja 2022 välillä kuolleen yhdysvaltalaisen kuolemansyitä.

    Tutkimuksessa oli mukana kaikkiaan 443 ammattia, mutta tutkijat keskittyivät erityisesti linja-autonkuljettajiin, lentäjiin ja merikapteeneihin, ja vertaisivat näitä taksinkuljettajiin ja ambulanssikuljettajiin.

    Lisäksi he vertailivat näitä töitä myös sellaisiin kuljetusalan töihin, jotka eivät edellytä niin runsasta suunnistamista kuin taksi- ja ambulanssikuljettajien työ.

    Kun mukaan lasketaan kaikki tutkimuksessa mukana olleet kuolemat, niistä 1,69 prosenttia liittyi Alzheimerin tautiin. Taksikuljettajilla tuo osuus oli 1,03 prosenttia ja ambulanssikuljettajilla 0,91 prosenttia.

    Jos autolla ajaa työkseen, täytyy muistaa runsaasti reittejä.
    Jos autolla ajaa työkseen, täytyy muistaa runsaasti reittejä.  Kuva: Jarkko Sirkiä

    Muilla kuljetusalan työntekijöillä Alzheimer-kuolemien osuudet vaihtelivat 1,65 prosentin ja ja 2,34 prosentin välillä. Prosenttiosuuksissa on huomioitu muun muassa henkilön kuolinikä, sukupuoli ja koulutustaso.

    Vaikka tulokset antavatkin jotain osviittaa siitä, että omien suunnistustaitojen käyttäminen on hyödyksi, jos haluaa vähentää omaa sairastumisriskiään, ei navigaattoria ole kuitenkaan asiantuntijan mielestä syytä heittää romukoppaan.

    Professori Anupam B Jena huomauttaa Euronewsin haastattelussa, että taksinkuljettajat käyttävät työssään tiettyjä aivojen osia vuosikymmenten ajan, ja tämä tietyn aivoalueen hyödyntäminen on myös hyvin intensiivistä.

    Tutkijat myös varoittavat, että tutkimuksessa kyse ei ole syy-seuraussuhteesta. Voi nimittäin olla myös niin, että ihmiset, jotka ovat muita parempia suunnistamaan, hakeutuvat muita ihmisiä todennäköisemmin taksi- tai ambulanssikuljettajaksi.

    Monien tutkimusten mukaan aivojen aktivoiminen pienentää riskiä sairastua dementiaan. Aivojaan voi aktivoida vaikkapa palapelejä tekemällä.

    Tutkimus on julkaistu BMJ-tiedejulkaisussa.

    Euronews: Scientists believe people who work in these two jobs have a lower risk of Alzheimer's

    Voi olla niin, että ihmiset, jotka ovat muita parempia suunnistamaan, hakeutuvat muita ihmisiä todennäköisemmin esimerkiksi ambulanssikuljettajaksi.
    Voi olla niin, että ihmiset, jotka ovat muita parempia suunnistamaan, hakeutuvat muita ihmisiä todennäköisemmin esimerkiksi ambulanssikuljettajaksi.  Kuva: Timo Lindholm
    Lisää aiheesta
    • Lapsena sairastettu vesirokko jää muhimaan hermosoluihin. Aikuisena se usein aktivoituu ja aiheuttaa kivuliaan rakkulamaisen ihottuman, vyöruusun.

      Hyvinvointi | Vyöruusurokote pienentää kaikkien pelkäämän sairauden riskiä

    • Alzheimerin taudin syitä ei tarkasti tunneta. Etenevän taudin ensimmäinen oire on muistin, etenkin lähimuistin, heikentyminen. Parantavaa hoitoa ei toistaiseksi ole.

      Hyvinvointi | Suomessa muhii työikäisten dementiapommi – pelkästään kahden kaupungin alueella tuhansia sairastuneita

    • Täysjyvätuotteet sisältävät muun muassa kuitua, kivennäis- ja hivenaineita, valkuaisaineita ja vitamiineja.

      Ruoka | Maistuuko sinulle puuro tai kaura-omenapaistos? Täysjyväviljaa syövät elävät muita pidempään

    Artikkelin aiheet
    alzheimerin tauti
    ammatit
    aivot
    tutkimus
    Harvardin yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa