• Agronomiliitto valitsi Kaisa Karttusen vuoden vaikuttajaksi

    Uutiset
    29.10.201215:00
    MT toimitus

    Agronomiliitto on valinnut vuoden vaikuttajaksi kansainvälisen ruokaturvan asiantuntijan Kaisa Karttusen.

    Karttunen on kansainvälinen vaikuttaja, jolla on laaja-alainen näkemys koko ruokajärjestelmästä ja siihen vaikuttavista tekijöistä muuttuvassa maailmassa.

    Tällä hetkellä Karttunen toimii itsenäisenä konsulttina maatalouskehityshankkeiden suunnittelussa ja seurannassa ja kirjoittaa työryhmänsä kanssa kirjaa maailman ruokakysymyksistä.

    Kaisa Karttunen on ruokaketjun moninainen vaikuttaja. Hän on toiminut kotimaassa taustavaikuttajana poliittisessa päätöksenteossa, kuten ulkoministeri Heikki Haaviston ja maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan erityisavustajana.

    Karttunen oli kansallista ruokastrategiaa valmistelleen työryhmän sihteerinä ja taustakirjoittajana.

    Karttunen on toiminut ulkoministeriön maatalouskehityksen neuvonantajana, maatalouden erityisasiantuntijana Rooman suurlähetystössä, konsulttitehtävissä YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestö FAO:ssa.

    Kaisa Karttunen on suorittanut maatalous- ja metsätieteiden maisterin tutkinnon vuonna 1988 ja tohtorin tutkinnon vuonna 2009.

    Hän on jakanut osaamistaan ja verkostoaan nuoremmilleen muun muassa toimimalla mentorina.

    Agronomiliiton vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien. MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kaisa Karttunen
    Agronomiliitto
    vuoden vaikuttaja
    ruokaturva
    maatalouskehitys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle