• Suuri kuivurirakennus syttyi tuleen Aurassa, savusta ei aiheudu enää vaaraa

    Hälytys tulipalosta tuli tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen.
    Hälytys tulipalosta tuli tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen. Pelastuslaitos arvioi, että sammutustyöt jatkuvat aamuun saakka. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP.
    Hälytys tulipalosta tuli tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen. Pelastuslaitos arvioi, että sammutustyöt jatkuvat aamuun saakka. Arkistokuva. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Onnettomuudet
    14.1.202607:47
    STT

    Varsinais-Suomessa Aurassa syttyi tiistaina illalla tuleen suuri kuivurirakennus.

    Alueelle annettiin myös vaaratiedote palosta muodostuneen savun vuoksi, mutta keskiviikkona alkuyöstä kello kahden jälkeen kerrottiin, että vaara on ohi.

    Tuleen syttynyt noin 550 neliön kokoinen rakennus sijaitsee Auran keskustassa Oikokujalla. Palosta levisi alkujaan savua Säästökallion suuntaan, ja alueen asukkaita kehotettiin pysymään sisätiloissa ja sulkemaan ilmanvaihto.

    Pelastuslaitos kertoi alkuyöstä puoli yhden aikaan, että palo on saatu rajattua eikä se uhkaa levitä muihin rakennuksiin. Tiedotteessa arvioitiin kuitenkin, että sammutustyöt jatkuvat aamuun saakka.

    Pelastuslaitoksen tietojen mukaan palosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja.

    Hälytys tulipalosta tuli tiistai-iltana kello kymmenen jälkeen.

    Pelastuslaitos kertoi illalla Ylelle, että rakennus sijaitsee Turku–Tampere-junaradan varrella. Palosta levisi ainakin alkuunsa savua radalle päin.

    VR:n viestinnästä kerrottiin STT:lle puolenyön aikaan, että tilanteella on ollut vaikutusta yhteen matkustajajunaan, koska radan sähköt katkaistiin varotoimenpiteenä.

    Tampereelta Turkuun matkalla ollut juna joutui pysähtymään noin 40 kilometrin päähän Turusta. Matkustajille järjestettiin linja-autokuljetus Turkuun.

    Yön aikana kyseisellä välillä ei kulje muita junia. Seuraavan junan on määrä liikennöidä rataosuudella ennen aamuseitsemää.

    Pelastuslaitoksen mukaan tulipalo aiheutti lisäksi liikennehaittaa Turuntielle.

    Fintrafficin tieliikennekeskus kertoi ennen puoltayötä, että tie 222 on suljettu liikenteeltä Aurassa. Yöllä puoli kolmen aikoihin tieliikennekeskus kertoi tilanteen olevan ohi.

    Artikkelin aiheet
    tulipalo
    Onnettomuudet ja tuhot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat