• Romutuspalkkio puree, autokauppa käy

    Heinäkuussa voimaan astunut 1 500 euron romutuspalkkio vauhdittaa autokauppaa.
    Vanhan auton romutustodistuksella saa 1 500 euron alennuksen uudesta, vähäpäästöisestä autosta.
    Vanhan auton romutustodistuksella saa 1 500 euron alennuksen uudesta, vähäpäästöisestä autosta. Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    6.8.201512:04
    Jarmo Palokallio

    Heinäkuussa rekisteröitiin 8 721 uutta henkilöautoa. Kasvua viime vuodesta kertyi lähes 9 prosenttia. Autokauppaa vilkastutti sekä romutuspalkkio että tieto luvatun autoveron alennuksen suuruudesta ja aikataulusta.

    Autokauppiaiden mukaan osa auton ostajista siirsi keväällä auton hankintaa autoveroon liittyvän epätietoisuuden takia.

    "Heinäkuun rekisteröintimäärä kertookin, että patoutunut kysyntä alkaa vähitellen purkautua, kun autoveron alennuksen taso selvisi", toteaa toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

    Rissa odottaa, että myös romutuspalkkiokampanjan piristävä vaikutus näkyy loppuvuoden autokaupoissa.

    Koko alkuvuoden ajalta autokauppa on edelleen aavistuksen viimevuotista jäljessä. Kymmenen myydyimmän merkin osalta myyntiään ovat pystyneet kasvattamaan Ford, Nissan, Kia ja Opel.

    Artikkelin aiheet
    romutuspalkkio
    autokauppa
    autovero
    Autoalan Keskusliitto
    suomen autoteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria