• Unelmoitko kesätoimittajan duunista huippuammattilaisten joukossa? MT hakee taas kesäväkeä – "Kesätoimittajista moni on jäänyt tälle tielle"

    Kesätoimittajille on tarjolla kiinnostava työ, johon palkataan väkeä eri puolilta Suomea.
    Kuva: Maaseudun Tulevaisuus
    Uutiset
    7.1.202221:00
    Jussi Martikainen

    Maaseudun Tulevaisuus hakee yhteensä 12 kesätyöntekijää kesäksi 2022. Kesätoimittajien tehtäviä näistä on kymmenen. Haku avautui perjantaina 7. tammikuuta.

    Toimittajien tehtäviin kuuluu maaseudun elämään ja yrittämiseen sekä päivän politiikkaan ja talouteen liittyvien ihmisten ja ilmiöiden uutisointi. Kesätoimittajia etsitään sekä uutisryhmään että maatalous- ja metsätiimeihin. Yksi kesätoimittajista keskittyy hevosuutisointiin.

    "MT:n kesätoimittajilla on mahdollisuus päästä tekemään juttuja aiheista, jotka huomataan ja joilla on painoarvoa", uutispäällikkö Stina Haaso kertoo.

    "Katselemme Suomea ja yhteiskuntaa maaseudun näkökulmasta, emme vain laita-Suomen eli kehä kolmosen sisältä. Teemme töitä rinta rottingilla ja tuotamme juttuja sekä juuri uudistuneeseen paperilehteen että pian uudistuvaan verkkoon."

    Maaseudun Tulevaisuuden toimitus tekee etätöitä laajasti ympäri Suomea, joten kesätoimittajienkaan ei odoteta muuttavan kesätyön perässä pääkaupunkiin.

    "Elämme itse niin kuin opetamme. Tämä on mahdollisuus, johon kannattaa tarttua. Kesätoimittajista moni on jäänyt tälle tielle. Itsekin tulin Maaseudun Tulevaisuuteen ensimmäistä kertaa kesätoimittajana vuonna 2000."

    Hakemuksen MT:n kesätöihin voi jättää osoitteessa viestimedia.fi 25. tammikuuta mennessä.

    Artikkelin aiheet
    Maaseudun Tulevaisuus
    kesätoimittaja
    kesätyö
    journalismi
    rekrytointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria