• ”Hölmöläisten peitonpaikkuuta” – eläkeläisjärjestöt torjuvat eläkeläisten toimeentulon leikkaukset

    Eläkeläisiltä kerättävät verot olivat vuoden 2022 verotuksessa lähes 7,5 miljardia euroa vuodessa.
    Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry kertoo olevansa huolissaan eläkeläisten toimeentulon leikkauksista. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.
    Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry kertoo olevansa huolissaan eläkeläisten toimeentulon leikkauksista. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Teemu Salonen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.4.202411:15
    STT–

    Eläkeläisliittojen etujärjestö EETU ry kertoo olevansa huolissaan eläkeläisten toimeentulon leikkauksista, joita on esitetty niin tutkimuslaitosten kuin poliitikkojen toimesta.

    Järjestö muistuttaa, että eläkkeiden verotus on palkkatulon verotusta kireämpää. Eläkeläisiltä kerättävät verot olivat vuoden 2022 verotuksessa lähes 7,5 miljardia euroa vuodessa. Samalla järjestö huomauttaa, ettei osaan eläkeläisistä kohdistuvan raippaveron, eli eläketulon lisäveron, alarajaan ole tehty muutoksia vuosiin.

    ”Työeläkkeistä leikkaaminen olisi hölmöläisen peitonpaikkuuta, missä olennaisin on unohtunut. Leikkausten seurauksena eläkejärjestelmään jäisi vain enemmän rahaa ja valtion verotulot laskisivat. Kansan- ja takuueläkkeiden leikkaus puolestaan vähentäisi valtion menoja, mutta kostautuisi eläkeläisköyhyytenä ja lisääntyneinä sosiaalimenojen, toimeentulotuen ja sairastamisen menoina”, EETU sanoo tiedotteessa.

    Järjestö korostaa, että suuri osa suomalaisten eläkkeistä ei ole suuria. Sen mukaan mediaanieläke oli viime vuonna 1  736 euroa kuukaudessa eli puolet Suomen eläkeläisistä sai eläketuloa tuon rajan alle bruttona. Myös eläkeläisten varallisuus on järjestön mukaan pääosin sidottu omaan kotiin.

    Etujärjestö EETU on kuuden valtakunnallisen eläkeläisjärjestön yhteistyöelin. Sen jäsenjärjestöt ovat Eläkeliitto, Eläkeläiset, Eläkkeensaajien Keskusliitto, Kansallinen senioriliitto, KRELLI Kristilliset eläkeläiset ja Svenska pensionärsförbundet.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle