• Keskusta selvittäisi haja-asutusalueiden verotukea ja antaisi vauvaperheille palvelusetelin

    Eduskuntaryhmä esitteli perjantaina toimiaan Suomen asuttuna pitämiseksi ja syntyvyyden lisäämiseksi, mutta hintalappu ja aikataulu puuttuivat.
    Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kallin mukaan euromääriin, mitoitukseen tai aikatauluun ei tarkoituksellisesti otettu kantaa, vaan keskusta halusi kertoa halunsa investoida perheisiin.
    Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kallin mukaan euromääriin, mitoitukseen tai aikatauluun ei tarkoituksellisesti otettu kantaa, vaan keskusta halusi kertoa halunsa investoida perheisiin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    4.10.201914:51
    STT

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajat esittelivät perjantaina liudan toimia, joilla voitaisiin tukea Suomen syntyvyyttä ja sitä, että ihmiset saisivat itse valita asuinpaikkansa.

    Paikalla olleet keskustan edustajat eivät kuitenkaan esittäneet toimintaehdotuksilleen hinta-arvioita tai aikataulua.

    Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Eeva Kalli ehdotti, että syntyvyyttä voitaisiin lisätä esimerkiksi perheiden etuuksia korottamalla, opintotuen huoltajakorotuksen kasvattamisella ja perhevapaajärjestelmän uudistamisella. Kallin mukaan budjettiriihessä tehtiin jo hyviä päätöksiä perheiden tilanteen helpottamiseksi, mutta se on hänen mukaansa vasta alkua.

    Kalli sanoi, että olisi hyvä pohtia myös sitä, voisiko äidin palatessa töihin maksettavaa 2 500 euron kertakorvausta korottaa.

    "Suhtaudumme siihen positiivisesti", hän sanoi.

    Kallin mukaan perheille voisi antaa myös esimerkiksi palvelusetelin lapsen synnyttyä, ja setelin voisi käyttää esimerkiksi siivousapuun. Hänen mukaansa kyse olisi ennemminkin symbolisesta eleestä, jolla haluttaisiin näyttää perheille, että apua voi käyttää arjen helpottamiseen.

    Yhtenä isona asiana Kalli näki myös sen, että perhe-elämästä puhuttaisiin myönteiseen sävyyn.

    "Se vasta kalliiksi tulee, jos meille ei synny vauvoja"

    Varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila puolestaan ehdotti haja-asutusalueiden tilanteen helpottamiseksi sitä, että Suomessa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista ja selvittää haja-asutusalueiden verotukea.

    "Kun menemme yhä pohjoisemmaksi, kunnallisverot nousevat, mutta veroeuroille ei välttämättä saada vastinetta. Tällä tavalla sitä saataisiin tasattua, hän sanoo.

    Haja-asutusalueille voitaisiin saada työvoimaa myös ottamalla mallia Norjasta, jossa opintolainan hyvitysjärjestelmällä on mahdollistettu, että harvemmin asutuille alueille saadaan osaavia ihmisiä kuten lääkäreitä töihin, Mattila lisäsi.

    Kun tuli puhe rahasta, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoi, että "kyllä toimet varmaan jotain maksavatkin". Hänen mukaansa olisi tärkeää saada aikaan perhepaketti, jolla luotaisiin perhe- ja lapsiystävällisempää Suomea.

    Kurvisen mukaan se voi tuoda kansantalouteenkin dynamiikkaa, jos verotuksella kannustetaan ihmisiä alueille, joilla on työvoimapulaa.

    "Eivät nämä toki ole kehyskauden mittaisia, mutta ei tämä ole vain reiän tekemistä valtion budjettiin."

    Kallin mukaan euromääriin, mitoitukseen tai aikatauluun ei tarkoituksellisesti otettu kantaa, vaan keskusta halusi kertoa halunsa investoida perheisiin.

    "Se vasta kalliiksi tulee, jos meille ei synny vauvoja, tai jos meidän yritysten kasvun pullonkaulana on, ettei osaavaa työvoimaa ole olemassa", hän sanoi.

    Artikkelin aiheet
    Keskusta
    haja-asutusalueet
    syntyvyys
    perhepolitiikka
    verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle