• Valtaosa suomalaisista tukee työ- ja elinkeinoministeriön tavoitetta: Valtiollisia työpaikkoja halutaan alueellistaa Helsingistä muualle maahan

    Työ- ja elinkeinoministeriö selvittää 3 700 työpaikan uudelleen organisoimista siten, että työtehtäviä voitaisiin siirtää pääkaupungista maakuntiin.
    Enemmistö suomalaisista haluaa siirtää valtiollisia työpaikkoja pääkaupungista muualle maahan. Kuva on otettu Kuopion torilta.
    Enemmistö suomalaisista haluaa siirtää valtiollisia työpaikkoja pääkaupungista muualle maahan. Kuva on otettu Kuopion torilta. Kuva: Jukka Koivula
    Uutiset
    29.9.201921:21
    Jukka Koivula

    Helsingin Sanomien teettämässä kyselyssä kartoitettiin, miten suomalaiset suhtautuvat koko maan asuttuna pitämiseen.

    Valtaosa HS-gallupiin vastanneista kannattaa Suomen eri osien asuttuna ja elinvoimaisena pitämistä.

    Yli puolet kyselyyn vastanneista katsoi, että koko Suomen asuttuna pitäminen on tarpeellista.

    64 prosenttia kyselyyn vastanneista katsoi myös, että valtionhallintoa pitäisi hajasijoittaa nykyistä enemmän Helsingistä maakuntiin. 30 prosenttia vastaajista oli täysin ja 34 prosenttia jokseenkin tätä mieltä.

    Vajaa neljäsosa oli sitä mieltä, ettei valtionhallintoa ole syytä hajasijoittaa nykyistä enemmän.

    Työ- ja elinkeinoministeriö on alkanut tänä syksynä selvittää 3 700 työpaikan uudelleen organisoimista siten, että työtehtäviä voitaisiin siirtää Helsingistä maakuntiin.

    Alueellistamisia on pitänyt esillä elinkeinoministeri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni.

    Helsingin Sanomien uutinen:

    HS-gallup: Enemmistö suomalaisista katsoo, että koko Suomen asuttuna pitäminen on tarpeellista

    Uutinen työ- ja elinkeinoministeriön alueellistamisselvityksestä:

    Yle: Elinkeinoministeriö aloittaa suuren alueellistamisselvityksen

    Artikkelin aiheet
    Työ- ja elinkeinoministeriö
    valtiolliset työpaikat
    alueellistaminen
    Helsinki
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle