• Viikon uutispommi Asetus kieltääA-luokan makkaran

    Uutiset
    20.7.201216:00
    STT

    Suomessa ei enää tulevaisuudessa nautita A-luokan makkaraa. Makkaran ystävien onneksi kyse on vain nimityksestä, sillä sisältöön ei olla puuttumassa.

    Heinäkuun alussa tuli voimaan asetus, jonka perusteella merkintä A-luokasta katoaa pakkauksista. Elintarviketeollisuudelle on kuitenkin annettu lisäaikaa varastossa olevien pakkausten käyttöön, joten nykyisissä pakkauksissa makkaraa saa myydä vielä vuoden.

    ”Taustalla on EU:n elintarvikelainsäädäntö, jonka kanssa suomalaiset säännökset yhtenäistetään. EU:ssa ei ole vaatimuksia makkaran koostumuksesta”, kertoo lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Makkaran jako A- ja B-luokan tuotteisiin on vanha suomalainen käytäntö. Sen kanssa on ristiriidassa, että muualta Euroopasta voi tuoda makkaratuotteita ilman tällaista merkintää. Toisaalta suomalaisilta ei voi edellyttää tiukempia vaatimuksia kuin muilta.

    Suomalaisen makkaran koostumusta ei vastedeskään tarvitse muuttaa, eikä laatu heikentyne. Lihapitoisuus pitää ilmaista pakkauksessa tulevaisuudessakin.

    Poistunut määräys A-luokan makkaralle oli hyvin yksityiskohtainen. Lihan ja lihaan verrattavien valmistusaineiden yhteismäärän tuli olla vähintään 63 prosenttia valmiista makkarasta. Lihan lisäksi valmistusaineeksi hyväksyttiin kieli, sydän ja maksa sekä silava ja muu rasvakudos.

    Kamaraa tai siipikarjan nahkaa sai käyttää enintään kuusi prosenttia. Tärkkelystä tai perunaa ei saanut käyttää.

    B-luokan merkintä loppui jo vuonna 1997, mutta senkin jälkeen laki salli mainostaa A-luokan tuotetta.

    STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    a-luokan makkara
    elintarvikelainsäädäntö
    Maa- ja metsätalousministeriö
    EU-säädökset
    makkara
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria