• Kuluttajahinnat nousivat lokakuussa 1,5 prosenttia vuoden takaisesta: Taustalla muun muassa sähkön kallistuminen

    Vuoden takaiseen verrattuna eniten olivat kallistuneet sähkö, bensiini, omakotitalon peruskorjaus ja savukkeet.
    Bensiin on kallistunut viime aikoina nopeasti. LEHTIKUVA / Timo Toivanen
    Bensiin on kallistunut viime aikoina nopeasti. LEHTIKUVA / Timo Toivanen 
    Uutiset
    14.11.201810:32
    STT

    Kuluttajahinnat nousivat lokakuussa 1,5 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Inflaatio kiihtyi lievästi syyskuun 1,3 prosentista, mikä johtui muun muassa sähkön kallistumisesta.

    Vuoden takaiseen verrattuna eniten olivat kallistuneet sähkö, bensiini, omakotitalon peruskorjaus ja savukkeet. Kuluttajahintojen nousua hillitsi eniten lasten päivähoidon, matkapuhelinten ja omakotitalokiinteistöjen halpeneminen.

    Tilastokeskuksen haastattelijat keräävät indeksiä varten noin 50  000 hintatietoa lähes 470 hyödykkeestä joka kuukauden puolivälissä.

    Euroalueen inflaatio oli yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan lokakuussa 2,2 prosenttia, kun se syyskuussa oli 2,1 prosenttia. Suomen inflaatio oli tällä tavalla laskettuna 1,7 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    kuluttajahintaindeksi
    inflaatio
    Tilastokeskus
    sähkö
    euroalue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria