• Oripään Okra-näyttelyä viritettiin tiistaina avajaiskuntoon

    Uutiset
    4.7.201216:00
    MT toimitus

    ORIPÄÄ (MT)

    Kesän suurimman maatalousnäyttelyn kentällä oli rauhallista avajaispäivää edeltävänä aamuna.

    Suurin osa osastoista näytti likimain valmiilta, ja keskeneräisiä viimeisteltiin leppoisissa merkeissä avajaiskuntoon.

    Rauha on tiessään tänään, sillä nelipäiväiseen näyttelyyn odotetaan peräti 70 000 kävijää.

    Järjestäjät luottavat tavoitteen täyttymiseen varsinkin, kun sääennusteet povaavat pilvipoutaa ja lämmintä. Toisaalta pitkään odotettu pouta saattaa jättää heinänkorjaajia kotiin.

    Markku Kankare ja Hannu Paijola virittivät telttakatosta aamuauringossa Antti-Teollisuuden osastolla. Pressu jätettiin vielä pussiin odottamaan osaston sisustamista.

    Sen jälkeen soviteltiin levyä vanhan verkkosiilokuivurin alle. Lopuksi harmaantunut siilo tuettiin vaijereilla vieressä olevaan uuteen kuivuriin, jotta se pysyy varmasti pystyssä tuulella, Paijola sanoo.

    Viereisellä osastolla autoilija Jyrki Hannus ryhtyi purkamaan täyttä rekkakuormaa maalituoreita koneita. Hinattava ruisku siirtyi nosturin nokassa täsmälleen haluttuun paikkaan, ja pienemmät siirrettiin järjestäjien avulla oikeille sijoilleen.

    Markkinointipäällikkö Per Andersson Väderstadilta pyyhki pölyjä isosta äkeestä. Okra on yhtiön tärkeimpiä näyttelyitä tänä kesänä Saksan ja Englannin kesämessujen ohella.

    Näyttelykenttää on käytössä peräti 19 hehtaaria, vaikka markkinamyyjiä ei alueelle ole päästetty.

    Likimain kaikki maatalousalan toimijat ovat mukana ja vieläpä suurilla näyttelyosastoilla. Myös maanrakennuskalustoa on runsaasti esillä.

    Kotieläinosastoilla oli hiljaista vielä näyttelyn aattona, sillä eläimet tuodaan paikalle vastaa avajaispäivän aamuna. Lypsylehmiä on tulossa lähemmäs 200 kolmelle päivälle jaettuna, samoin lihakarjaväki pitää omaa näyttelyään.

    Karjaa on mukana huomattavasti enemmän kuin edellisissä näyttelyissä.

    Nuoret eläinten käsittelijät esittelevät osaamistaan, ja taitavimmat palkitaan.

    Perinnepihalle on varattu oma osasto, ja vanhat traktorit odottivat jo tiistaina kävijöitä, vaikka eläinaitaukset olivat tyhjiä. Nähtäväksi tulee ainakin hevosia, vuohia ja maatiaiskanoja sekä alpakoita.

    Okran ohella lähiseudulla on useita muita isoja yleisötapahtumia loppuviikon aikana.

    Ruisrock järjestään Turussa, ja kesän suurimmat kiihdytysajot ovat viikonloppuna Virttaan moottoriradalla. Aluetta halkova kantatie 41 saattaa olla tukkoinen, sillä moottoriradalle odotetaan 50 000 kävijää.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Okra-näyttely
    maatalous
    Oripää
    näyttelyt
    maatilaeläin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria