• Koulurauha julistetaan tänään Vantaalla

    Ensimmäistä kertaa mukana ovat myös varhaiskasvatus sekä toisen asteen opiskelijat.
    Tänä vuonna teemana on vaikuttaminen kouluissa. Teemalla halutaan nostaa esiin se, että miten jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa ilmapiiriin koulussa, ja miten oppilailla voisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia koulussa. LEHTIKUVA / JOHANNA VUONOKARI
    Tänä vuonna teemana on vaikuttaminen kouluissa. Teemalla halutaan nostaa esiin se, että miten jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa ilmapiiriin koulussa, ja miten oppilailla voisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia koulussa. LEHTIKUVA / JOHANNA VUONOKARI 
    Uutiset
    22.8.201810:30
    STT

    Alkaneelle lukuvuodelle julistetaan tänään koulurauha yhteistilaisuudessa Vantaalla. Tilaisuuteen on kutsuttu lapsia ja nuoria vantaalaisista päiväkodeista ja kouluista. Ensimmäistä kertaa mukana ovat myös varhaiskasvatus sekä toisen asteen opiskelijat.

    Tänä vuonna teemana on vaikuttaminen kouluissa. Teemalla halutaan nostaa esiin se, että miten jokainen voi pienillä teoilla vaikuttaa ilmapiiriin koulussa, ja miten oppilailla voisi olla enemmän vaikutusmahdollisuuksia koulussa.

    Tilaisuuden järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Opetushallitus, Poliisihallitus, Suomen Vanhempainliitto ja Folkhälsan. Heidän tavoitteenaan on kouluyhteisön hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.

    Artikkelin aiheet
    koulurauha
    Vantaa
    lapset ja nuoret
    koulutus
    hyvinvointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle