• Sateet haittaavat syystöitä - vettä lotisee paikoin yli 50 litraa peltoneliömetriä kohden

    Sekä sunnuntaina, että maanantaina liikkuvat intensiiviset sadealueet Suomen yli kohti pohjoista. Tiistaina sää poutaantuu etelästä alkaen. Kolmen vuorokauden ennustettu sademäärä on Suomenlahden rannikolta maan keskiosan yli Länsi-Lappiin ulottuvalla alueella yli 20 mm, Porvoon seudulta Päijänteen yli Keski-Suomeen ulottuvalla alueella jopa yli 50 mm. Lähinnä Päälaen Lapissa ja paikoin Pohjois-Karjalassa jäädään ennusteen mukaan alle 5 millimetriin.
    Intensiiviset sadealueet liikkuvat lähipäivinä Suomen yli.
    Intensiiviset sadealueet liikkuvat lähipäivinä Suomen yli. Kuva: Ilmatieteen laitos
    Uutiset|Sää
    27.8.202310:05
    Petri Hoppula & Eetu Rimo

    Tänään sunnuntaina taivas on maan pohjoisosassa ja suurimmassa osassa itäosaakin vielä satamaton ja laajalti aurinkoinen. Lounais-Suomi sen sijaan on peittynyt jo aamulla pilvien alle ja vettä tulee useita millimetrejä tunnissa, monin paikoin ukkosen säestämänä.

    Ukkosiin liittyen tuulikin voi olla puuskaista. Iltapäivällä sadealueen etureuna yltää jo Merenkurkusta Jyväskylän kautta Kymenlaaksoon. Illalla Varsinais-Suomessa sää alkaa poutaantua. Lämpötilat vaihtelevat pääosin 17 ja 21 asteen välillä, Pohjois-Lapissa 15 asteen molemmin puolin.

    Maanantain vastaisena yönä rintama yltää Perämereltä Kaakonkulmalle eli Kaakois-Suomen osalta rintama pysyy lähes paikallaan. Etelärannikolle saapuu Baltiasta päivällä jo seuraava sadealue, joka on edeltäjäänsä laaja-alaisempi ja nopealiikeisempi. Se yhdistyy maan etelä- ja keskiosassa aikaisempaan rintamaan, jonka pohjoispää on maanantai-iltapäiväksi ehtinyt jo Länsi-Lapin ylle.

    Viikko alkaa viikonloppua viileämpänä, lämpötila jää 14 ja 20 asteen välille. Itärajan tuntumassa on puolipilvistä, suurimmassa osassa maata pilvistä

    Tiistaina sateet painottuvat maan pohjoisosaan. Keskiosassa maata tulee päivällä vielä jokunen vesikuuro. Yli 20 asteen lukemia mitattaneen jälleen. Ilta on jo Lappia lukuun ottamatta poutainen ja jopa selkeä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Viikonloppu alkaa poutaisena, mutta alkuviikoksi lupaillaan sateita.

      Sää | Viikonloppu alkaa poutaisena - sen jälkeen iskevät sateet

    • Tulvivat pellot aiheuttavat ongelmia Ruotsissa. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Kolmasosa ruotsalaisen Håkan Wahlstedtin viljoista veden alla: ”Syysvehnä on saanut 560 millimetriä vettä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sää
    sateet
    syystyöt
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita