• Kainuuta suojellaan lisää 33 000 hehtaarin verran

    Valtioneuvosto päätti torstaina perustaa Kainuuseen 34 uutta suojelualuetta. Niiden yhteispinta-ala on lähes 33 000 hehtaaria.
    Huhtikuinen maisema Riuskanselkosen alueelta, kuvaaja Ari Meriruoko
    Huhtikuinen maisema Riuskanselkosen alueelta, kuvaaja Ari Meriruoko Kuva: Ari Meriruoko / YM
    Uutiset
    7.3.201413:19
    MT toimitus

    Niin sanotun Kalevalanpuiston suojelukokonaisuuteen liitettiin 17 aluetta. Ne ovat yhteydessä jo aiemmin perustettuihin suojelualueisiin, Hossan retkeilyalueeseen ja Suomussalmen vienalaiskylien maisema-alueeseen.

    Tarkoitus on edistää alueen luonto- ja kulttuurimatkailua sekä rajan ylittävää luonnonsuojeluyhteistyötä Venäjälle jo aiemmin perustetun Kalevalan kansallispuiston kanssa, Ympäristöministeriö perustelee.

    Suojelualueiden perustaminen liittyy myös Suomen, Norjan ja Venäjän väliseen yhteistyöhön Fennoskandian Vihreän vyöhykkeen kehittämisestä.

    Nyt perustetut suojelualueet koostuvat pääasiassa Kainuun vanhojen metsien- ja soidensuojeluohjelmien kohteista. Vanhojen metsien ja suoluonnon suojelemiseksi perustettiin 17 uutta aluetta. Mukana on lisäksi lehtoja ja linnustolle tärkeitä alueita.

    Luontoa muuttava toiminta ei ole alueilla enää mahdollista. Jokamiehenoikeudet ovat voimassa normaaliin tapaan. Metsästystä ei rauhoitusmääräyksillä rajoiteta.

    Asetukset uusista Kainuun suojelualueista tulevat voimaan huhtikuun alussa.

    Artikkelin aiheet
    luonnonsuojelu
    Kainuu
    suojelualue
    metsät
    Ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle