• Suurin osa suomalaisista haluaa eroon fossiilisista energianlähteistä – turpeella yhä vankka kannattajajoukko

    Turpeenpolton tukemisen taustalla voivat Syken mukaan vaikuttaa energiaomavaraisuus- ja työllisyysnäkökulmat, koska turve on saanut näkyvyyttä esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyen.
    Kyselyissä suomalaiset suhtautuivat tuuli- ja aurinkoenergiaan myönteisesti, ja enemmistö vastanneista kannatti myös ydinvoiman lisäämistä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN .
    Kyselyissä suomalaiset suhtautuivat tuuli- ja aurinkoenergiaan myönteisesti, ja enemmistö vastanneista kannatti myös ydinvoiman lisäämistä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN .  
    Uutiset|Energia
    10.12.202409:30
    STT–

    Suomalaisten enemmistö tukee puhtaita energialähteitä, kertovat Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kyselytutkimukset.

    Kyselyissä suomalaiset suhtautuivat tuuli- ja aurinkoenergiaan myönteisesti, ja enemmistö vastanneista kannatti myös ydinvoiman lisäämistä. Lisäksi kolme viidestä vastaajasta tuki kivihiilen käytön lopettamista.

    Kaksi satunnaisotantaan perustuvaa kyselyä toteutettiin loppuvuodesta 2023. Toinen kyselyistä lähetettiin rivi- ja kerrostaloasujille ja toinen sähkö- ja lämpöpumppulämmitteisille omakotitaloasujille. Yhteensä kyselyihin vastasi yli 1 600 ihmistä.

    Turpeen osalta tilanne oli kyselyissä ristiriitaisempi. Vastaajista reilu 40 prosenttia tuki turpeenpolton lopettamista, mutta sen jatkamista kannatti noin 35 prosentin joukko.

    Turpeenpolton tukemisen taustalla voivat Syken mukaan vaikuttaa energiaomavaraisuus- ja työllisyysnäkökulmat, koska turve on saanut näkyvyyttä esimerkiksi huoltovarmuuteen liittyen.

    Lähes puolet vastaajista suhtautui kyselyissä myönteisesti vesivoiman lisäämiseen tulevaisuudessa. Puunpolton lisäämistä kannatti puolestaan 40 prosenttia vastaajista.

    Samalla puunpolttoa kuitenkin vastusti noin 30 prosenttia vastaajista. Sama osuus oli joko neutraali tai epävarma kannassaan.

    Noin puolet kyselyihin vastanneista toivoi, että Suomessa panostettaisiin kotitalouksien kulutusjoustoon, jossa sähkönkäyttöä vähennetään tai lisätään sähkön tuotantotilanteen mukaan. Alle viidesosa vastaajista ei tukenut ehdotusta.

    Eniten epätietoisuutta vastaajilla oli kyselyissä liittyen kansainvälisten siirtoyhteyksien lisäämiseen ja suuren mittakaavan varastointiteknologioihin. Noin 40 prosenttia vastasi kannattavansa panostuksia suuren mittakaavan akkuihin. Toisaalta neutraalien ja ”en osaa sanoa” -vastausten yhteenlaskettu osuus oli kyselyissä yhtä suuri.

    Myös Suomen rajat ylittävien sähkönsiirtoyhteyksien lisääminen herätti Syken mukaan epävarmuutta. Kaikkiaan noin kolmannes vastaajista kannatti ehdotusta.

    Artikkelin aiheet
    fossiiliset energianlähteet
    turpeenpoltto
    kyselytutkimus
    uusiutuva energia
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi