• Joko alkaa kolaus riittää? Kinokset ovat kasvaneet ympäri Suomea – Täältä löytyy maan lumisin paikka

    Alkuvuoden tuprutus on kasannut lumikuormaa niin pienten kuin suurtenkin rakennusten katoille. Suomen lumisin paikka löytyy Kainuusta.
    Jyväskylän Kypärämäessä lintulaudan päälle on kertynyt 47 sentin paksuinen lumikerros. Laudalla vierailee pääsiassa sini- ja talitiaisia.
    Jyväskylän Kypärämäessä lintulaudan päälle on kertynyt 47 sentin paksuinen lumikerros. Laudalla vierailee pääsiassa sini- ja talitiaisia. 
    Uutiset
    7.2.201919:39
    Tuulikki Viilo

    On hanget, korkeat nietokset. Lallatus on pitänyt heti alkuvuodesta välillä turhankin hyvin paikkansa.

    Valokuvaaja Petteri Kivimäki kuvasi kotipihallaan Jyväskylän Kypärämäessä nietosten alle jääneen lintulautansa.

    Koko lintulauta on vinossa lumen painosta ja uhkaa notkahtaa, hän kertoo. "Siinä on koko talven lumikertymä. Pakko se on varmaan putsata."

    Alue on yleensäkin runsaslumista, Kivimäki kertoo. Nyt alkuvuosi on kuitenkin ollut hyvin luminen.

    "Tällä menolla vuodesta tulee hurja."

    Lunta on tällä hetkellä eniten Kainuussa Ristijärvellä: 83 senttiä.

    Toisiksi lumisinta on Itä-Suomessa: lumikerroksen paksuus on 70 sentin paikkeilla laajalla alueella Kymenlaaksosta Pohjois-Karjalaan, kertoo meteorologi Kristian Roine.

    Pohjois-Lapissa lunta on pyryttänyt normaalia vähemmän. Helmikuun alkupuoli ei toisaalta pohjoisessa vielä ole talven runsaslumisinta aikaa.

    Vaikka lumen määrä voi tuntua järisyttävän suurelta, tilastollisesti vuosi ei ole vielä poikkeuksellinen.

    Helsinki-Vantaan lentokentällä on 63 sentin paksuinen lumikerros, mutta kymmenessä vuodessa on ollut viisi lumisempaa vuotta, Roine tarkentaa. Toisaalta lumisimmat hetket ovat mahdollisesti vielä edessäpäin.

    "Pohjois-Lapissa lumipeite voi vahvistua vielä maaliskuussakin."

    Lähipäivinä on alkamassa lauhemman sään kausi. Etelä- ja Keski-Suomessa lämpöasteet pyörivät nollan tuntumassa.

    "Todennäköisesti osa lumesta tulee vetenä ja käy niin, että olemassa oleva lumipeite alkaa tiivistyä ja painua."

    Runsaslumisessa Kymenlaaksossa käväistään plussalla, Pohjois-Karjalassa todennäköisesti pysytään nollassa tai pakkasen puolella.

    Roineelta heltiää ymmärrystä lumitöihin leipääntyneille. "Itsekin on tullut kolailtua aika paljon."

    Toisaalta talvilajien harrastajat ovat päässeet nauttimaan erinomaisista keleistä.

    Miten runsaat lumisateet teillä näkyvät, kuinka paksuja kinoksia on kertynyt?

    Joko lumityöt alkavat riittää vai oletko ottanut hangista ilon irti? Lähetä lumikuvia ja sanallisia tunnelmia MT:n toimitukselle kommentoimalla alle tai sähköpostitse.

    Artikkelin aiheet
    lumi
    sää
    Kainuu
    Ristijärvi
    kinos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria