• Wilma Murto valittiin vuoden yleisurheilijaksi

    MM-pronssin lisäksi Murto saavutti tänä vuonna EM-hallikisojen mestaruuden ja uran ensimmäisen voiton Timanttiliigassa.
    MM-pronssin lisäksi Murto saavutti tänä vuonna EM-hallikisojen mestaruuden ja uran ensimmäisen voiton Timanttiliigassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.
    MM-pronssin lisäksi Murto saavutti tänä vuonna EM-hallikisojen mestaruuden ja uran ensimmäisen voiton Timanttiliigassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG.  
    Uutiset|Urheilu
    13.10.202321:52
    STT–

    Seiväshyppääjä Wilma Murto palkittiin odotetusti vuoden yleisurheilijana Urheiluliiton gaalassa Helsingissä perjantaina. Murto saavutti kesällä pronssia Budapestin MM-kisoissa. Myös viime vuonna hänet palkittiin vuoden yleisurheilijana Euroopan mestaruuden ansiosta.

    MM-pronssin lisäksi Murto saavutti tänä vuonna EM-hallikisojen mestaruuden ja uran ensimmäisen voiton Timanttiliigassa, mutta kauden parhaaseen tulokseensa 480 hän ei ole tyytyväinen.

    ”480 ei ollut luku, johon olisi ollut potentiaalia”, Murto totesi liiton tiedotteessa.

    Ensi vuoden tärkeimmät kilpailut ovat Glasgow'n MM-hallikisat, Rooman EM-kilpailut ja Pariisin olympialaiset.

    ”Olympialaisten suhteen ei tehdä kompromisseja”, Murto kaavaili vuotta 2024.

    ”EM-kisat otetaan vakavasti, mutta se on selvästi olympiakisoja palveleva kakkosprioriteetti.”

    Artikkelin aiheet
    Wilma Murto
    yleisurheilu
    seiväshyppy
    vuoden urheilija
    gaala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle