• Ulkoministeri Haavisto: Venäläisten maahantulon rajoittamisesta annetaan periaatepäätös, viisumeita koskevat rajoitukset voisivat tulla voimaan ensi viikolla

    Periaatepäätös mahdollistaa sen, että viranomaiset voivat estää kokonaan turismin perusteella Suomeen pyrkivien liikkumisen.
    Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan myös olemassa olevia viisumeita harkitaan uudelleen.
    Ulkoministeri Pekka Haaviston mukaan myös olemassa olevia viisumeita harkitaan uudelleen. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    23.9.202219:34
    STT

    Valtioneuvosto antaa Venäjän kansalaisten maahantulon rajoittamista koskevan periaatepäätöksen, kertoo ulkoministeri Pekka Haavisto. Päätös mahdollistaa sen, että viranomaiset voivat estää kokonaan turismin perusteella Suomeen pyrkivien liikkumisen.

    Haaviston mukaan myös olemassa olevia viisumeita harkitaan uudelleen. Venäläisten viisumeita koskevat rajoitukset voisivat astua voimaan ensi viikolla.

    Haavisto kertoi tänään tiedotustilaisuudessa Suomen valmistelemista toimista, joilla venäläisten matkustajaliikennettä Suomeen tullaan rajoittamaan.

    Suomen kansainvälisen aseman vakava vahingoittaminen on nousemassa keinoksi kiristää merkittävästi venäläisille myönnettävien viisumien antamista. Linjauksen teki tasavallan presidentin ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteiskokous eli niin sanottu tp-utva.

    STT:n tietojen mukaan kyseessä on Schengen-säännöstön tulkitseminen uudella tavalla uuden tilanteen perusteella. Schengen-säännöstössä on viittaus, jonka mukaan ulkomaalaisen maahantulo voidaan kieltää myös sillä perusteella, että hän vaarantaa kohdemaan kansainvälisiä suhteita.

    Arvioitavana on ollut, voisiko tämän kohdan pohjalta tehdä laajemman arvion, että Venäjältä Suomeen kohdentuva turistimatkailu on itsessään jo haitta Suomen kansainvälisille suhteille, minkä kautta sitä voitaisiin soveltaa laajemmin kuin suoraan yksittäiseen henkilöön kohdistuvana päätöksenä.

    Tämä ei STT:n tietojen mukaan vaadi turvallisuusviranomaisten uhka-arviota, vaan ulkoministeriön ulkopoliittisen arvion.

    Suomessa ei ole tätä Schengen-säännöstön kohtaa aikaisemmin sovellettu, joten asia vaatinee vielä jatkovalmistelua. Tähän asti sitä on muissakin maissa sovellettu lähinnä yksittäisen, kansainvälisten suhteiden näkökulmasta ristiriitaisen henkilön maahanpääsyn estämiseen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa