• Sokerijuurikkaan tulevaisuus huolena

    Uutiset
    14.12.201215:00
    MT toimitus

    MTK Satakunnan kokouksessa torstaina kannettiin erityistä huolta sokerijuurikkaanviljelyn tulevaisuudesta.

    Liiton puheenjohtaja Jarkko Laitila totesi avauspuheenvuorossaan, että sokerijuurikkaan tilanne on satakuntalaisittain nyt yksi vaikeimmista ongelmista. Hänen mukaansa näyttää siltä, että juurikkaasta saatava hinta ei kata kustannuksia ja viljelyhalukkuus on vähenemässä.

    Laitila epäili, että asiaa ei saada ratkaistua ”tukikikkailuilla”, vaan korjauksen on tultava hintaan.

    ”On kiusallista seurata sokerin kohoavaa maailmanmarkkinahintaa ja samalla nähdä suomalaisten viljelijöiden ponnistelevan lähes talkootyönä tuotannon säilymisen puolesta.”

    Kokouksen yleiskeskustelussa Hannu Heikola Kokemäeltä pelkäsi, että sokeriteollisuus vetäytyy Suomesta, mikäli tuotantoa ei saada säilymään ja lisääntymään. Hän edellytti toimia niin Satakunnan ja Varsinais-Suomen tuottajaliitoilta kuin keskusliitoltakin.

    ”Tässä on nyt perustettava ihan kansanliike sokerintuotannon säilyttämiseksi Suomessa”, Heikola esitti.

    MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi piti tällä hetkellä tärkeimpinä asioina tulevaa hallitusohjelman välitarkastelua ja budjetin kehysriihtä ja niiden kautta kaikkien maaseutuelinkeinojen rahoituksen turvaamista. ”Odotus on, että meidän sektorillemme ei kohdistu leikkauksia.”

    Äärimmäisen tärkeät ovat myös EU:n budjettikehysneuvottelut. ”Jos niissä ei saada riittävästi tulosta, kansalliselle tasolle on tulossa paineita maaseudun elinkeinojen rahoituksessa.”

    Hän muistutti, että hallituksen välitarkastuksessa on myös poliittinen puoli, jolla haetaan kasvaville maaseutuelinkeinoille kasvumahdollisuuksia. Tärkeätä on Sahin mukaan, millä tavoin hallitus täsmentää bioenergiapolitiikkalinjaukset kuntoon.

    Tähän liittyvät myös ympäristöpoliittiset linjaukset. Maaseudun elinkeinot perustuvat uusiutuviin luonnonvaroihin.

    Yleiskeskustelussa euralainen Jari Ruski nosti esiin syksyn viljamarkkinat ja niillä erityisesti laatuongelmat, mittausten luotettavuuden ja kauppojen erot laatuvähennyksissä.

    Ulvilalainen Johannes Tiusanen oli huolissaan Hankkijan myynnistä tanskalaisille ja peräsi MTK:lta toimia viljelijöiden hankintaosuuskunnan perustamiseksi.

    MAIKKI KULMALA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sokerijuurikas
    maatalous
    Satakunta
    MTK
    sokerintuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle