• Kabulissa kuultu rakettien ääniä - lentokentän läheisyydessä nähty savua

    Kabulin asukkaat ovat kertoneet myös raketin sirpaleiden putoavan kaduille, mikä voisi tarkoittaa, että ainakin yksi raketeista oli pysäytetty.
    AFP:n mukaan asukkaat ovat kertoneet myös raketin sirpaleita pudonneen kaduille. LEHTIKUVA/AFP
    AFP:n mukaan asukkaat ovat kertoneet myös raketin sirpaleita pudonneen kaduille. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    30.8.202110:00
    STT

    Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa uutistoimisto AFP:n henkilökunta kertoo kuulleensa useiden rakettien lentävän kaupungin yllä ennen aamuruuhkaa.

    Aiemmalle hallinnolle työskennellyt turvallisuusviranomainen kertoo, että raketteja olisi ammuttu Kabulin pohjoisosista.

    Brittilehti Guardian kirjoittaa, että lähellä lentokenttää asuvat ihmiset olivat kuulleet, kuinka ohjuspuolustusjärjestelmä oli aktivoitu. Lehden mukaan lentokentän läheisyydessä oli nähty savua.

    AFP:n mukaan asukkaat ovat kertoneet myös raketin sirpaleiden putoavan kaduille, mikä voisi tarkoittaa, että ainakin yksi raketeista oli pysäytetty.

    Sosiaalisessa mediassa jaettiin julkaisuja tulessa olevasta autosta. Uutistoimisto ei ole kyennyt toistaiseksi vahvistamaan julkaisujen todenmukaisuutta.

    Välittömästi ei ollut tiedossa, minne raketit osuivat ja mitkä olivat niiden kohteita.

    Yhdysvallat teki sunnuntaina lennokki-iskun terroristijärjestö Isisin Afganistanin-haaran kohteeseen Kabulissa. Yhdysvaltain joukkojen on tarkoitus vetäytyä Afganistanista huomenna.

    Äärijärjestö Taleban pääsi valtaan Afganistanissa noin kaksi viikkoa sitten.

    Artikkelin aiheet
    Kabul
    rakettiisku
    Taleban
    Isis
    Afganistanin konflikti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle