En voinut olla tarttumatta pohjoiskarjalaisena maakunnan sanomalehden Karjalaisen toimittajan kolumniin karjalanpiirakoista. Toimittaja oli saanut innoituksen aiheeseen lukijalta. Lukijan mielestä Joensuun tori ja Pohjois-Karjala ylipäätään ovat tyrineet piirakan kanssa, toimittaja oli samaa mieltä.
Olen ehtinyt asua sen verran pitkään maakunnassa, että minullakin on jo jonkinlainen piirakkamaku. Paikat, joista saa ihan oikeasti maukkaita karjalanpiirakoita, ovat hämmästyttävän harvassa. Siis siihen nähden, että Pohjois-Karjala on kaiketi jonkinlainen karjalanpiirakkamaakunta.
Miksi lähes kaikissa kahviloissa ja huoltamoissa tyydytään laittamaan tarjolle teollisia riisipiirakoita? Lähistöltä kyllä löytyy loistavia kotileipomoita, joista piirakoita varmasti saisi ostettua. Jos satut lomailemaan maakunnassa ja valitset kahvittelu- sekä ruokailupaikkasi todella huonosti, et välttämättä pääse missään maistamaan ihan aitoja karjalanpiirakoita.
Lähiruuasta puhutaan paljon. Tekojakin on tehty sen puolesta, että saataisiin kuluttajien kulutustottumuksia muokattua. Ruoka-asioissa maku on kaiken a ja o. Kun on kerran maistanut jotain oikein hyvää, harva haluaa tyytyä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon. Pelkkä ideologia ei kuitenkaan riitä siivittämään lähiruokaa menestykseen. Sitä kaikkein parasta pitää olla saatavilla melko helposti.
Maakunnan sanomalehden toimittajaan yhteyttä ottaneen lukijan mukaan Joensuun torin parhaat piirakat löytyvät Marttakahviosta. Mikä koomisinta, näitä marttojen tekemiä piirakoita ei saa ostaa mukaan. Luulisi nyt torille järjestyvän jollain ilveellä jollekin muullekin yrittäjälle uuni, jossa voisi paistaa piirakoita. Amerikkalaishenkisiä hampurilaisia Joensuun torilla ainakin on tarjolla, pihvit paistetaan näyttävästi avotulella ja myyntityötä tehdään jenkkimurteella. Tuotteistus on tehty.
Matkaoppaista löytyy usein vinkkejä paikkakunnan herkuista, useimmiten näiltä herkuilta ei voi myöskään välttyä. Ranua on hillapitäjä. Sesonki on melko lyhyt, mutta siitä otetaan kaikki irti ainakin tiedottamisen näkökulmasta ja hilla näkyy paikkakunnalla muulloinkin kuin sesongin aikana. Mansikalla ja Suonenjoella on samankaltainen suhde. Karjalanpiirakka on sentään tuote, jolla on ympärivuotinen sesonki.
Pakko palata vielä Joensuun torille. Maakuntalehden toimittaja kirjoittaa kolumnissaan myös kritiikkiä saaneesta torista. Torikojuille ei tahdo riittää asiakkaita ja talvella puolet torista on paikoitusalueena. ”Mutta jos meille käyvät yhtä hyvin marketin kyproslainen peruna ja italialaiset porkkanat, koska ne ovat halvempia, niin mitäpä sitä sitten itkemään. Tori oli entisajan market, ja nyt on uusi aika, uudet kujeet.”
Niinpä niin, mitäpä näistä pitämään kynsin hampain kiinni, jos vanhat tavat eivät enää toimi. Vai onko ongelma torin aukioloajoissa tai valikoimissa? Erilaiset tuottajatorit ja lähiruuan myyntitempaukset kyllä kiinnostavat ihmisiä, ehkäpä torin valikoimaan kaivataan jotain muutosta? Entä kuka työssäkäyvä ihminen ehtii tehdä ostoksia torilla arkena?
sari.penttinen@
maaseuduntulevaisuus.fi