• Ruotsinteollisuus kerää nimiä rikkidirektiiviä vastaan

    Uutiset
    28.12.201215:00
    Henrik Hohteri

    Joukko Pohjois-Ruotsin teollisuudesta huolestuneita yritysjohtajia allerkirjoitti ensimmäisenä vetoomuksen, jossa Ruotsin hallitukselta vaaditaan toimia rikkidirektiivin aiheuttamien haittojen kumoamiseksi.

    ”Uudet säännöt tarkoittavat, että on halvempaa kuljettaa tonni sellua Rotterdamiin Brasiliasta kuin Sundsvallista”, vetoomuksessa todetaan.

    Ensimmäisten allekirjoittaneiden joukossa on runsaasti metsäteollisuuden johtajia.

    Allekirjoittajat vaativat sellaisia muutoksia polttoainesääntöihin, jotka turvaisivat Pohjois-Ruotsin teollisuuden kilpailukyvyn. Teollisuuden arvion mukaan uutta puhdistusteknologiaa ei ole riittävästi saatavilla, kun rikkimääräykset astuvat voimaan vuonna 2015.

    Ruotsin merenkulkulaitoksen laskelmien mukaan vähärikkiseen polttoaineeseen siirtyminen nostaa maan merenkulun kustannuksia noin 15 miljardilla kruunulla eli noin 1,7 miljardilla eurolla.

    Teollisuus pelkää vähärikkisen dieselin kysynnän kasvun nostavan myös maantiekuljetusten hintaa. Vetoomuksen mukaan Pohjois-Ruotsissa voidaan lisätä rautatiekuljetuksia vain hyvin rajallisesti.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    rikkidirektiivi
    Ruotsinteollisuus
    Pohjois-Ruotsi
    merenkulku
    metsäteollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria