• Viikko alkaa lämpimän keväisenä, sateet palaavat keskiviikkona

    Alkavan viikon puolivälissä sateita tulee eri puolilla maata.
    Maanantaina pilvisyys on vaihtelevaa.
    Maanantaina pilvisyys on vaihtelevaa. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Sää
    22.3.202616:30
    Eetu Rimo

    Viikonloppuna lämpötila on noussut laajalti maan etelä- ja keskiosassa sekä paikoin pohjoisessakin kymmenen asteen tuntumaan ja lukuisilla asemilla myös sen yli. Lauantain tapaan sunnuntai-iltapäivänäkin lämpötila nousi maan eteläosassa yli 12 asteen, tällä kertaa seitsemällä havaintoasemalla. Lapissa sunnuntai on jäämässä lauantain lukemia viileämpiin.

    Maanantaina pilvisyys on vaihtelevaa ja maan etelä- ja keskiosan yli liikkuu heikon säärintaman mukana ajoittaisia ja vähäisiä sateita. Lappiin vähäisiä sateita saapuu illalla ja niiden olomuoto voi vaihdella. Muuten sää on laajalti poutaista, päivän lämpötilat ovat 3 ja 9 asteen välillä.

    Tiistaipäivä taasen on laajalti aurinkoinen ja poutainen, lämpötilat pysyvät laajalti samoissa lukemissa.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Tiistai-iltana pilvisyys alkaa runsastua lännestä alkaen ja keskiviikkoyöksi ensimmäiset sateet saapuvat maan länsiosaan. Aamuksi sadealue liikkuu maan pohjoisosaan, missä sateet tulevat laajalti lumena. Iltapäiväksi maan eteläosaan saapuu lounaasta seuraava sadealueen osa, minkä sateet tulevat vetenä. Tämä sadealue liikkuu päivän ja illan aikana kohti pohjoista. Päivän lämpötilat jäävät 0 ja 6 asteen välille.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    viikon sääennuste
    Ilmatieteen laitos
    Suomi
    kevät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita