• Oikeuskansleri: korona korostaa kansalaisten ympäristöoikeuksia ja voi lisätä väljän asumisen kysyntää – "Yhdyskuntasuunnittelijat eivät päätä puolestamme elämäntavoistamme"

    Korona voi lisätä pienten kaupunkien houkuttelevuutta. Pandemia korostaa myös vesihuollon sekä ruokaturvan merkitystä.
    Koronan myötä kansalaisten ympäristöterveyden merkitys korostuu. Myös asuinympäristön väljyys voi nousta merkitykselliseksi tekijäksi.
    Koronan myötä kansalaisten ympäristöterveyden merkitys korostuu. Myös asuinympäristön väljyys voi nousta merkitykselliseksi tekijäksi. Kuva: Hanne Manelius
    Uutiset
    25.5.202014:50
    Katja Lamminen

    Oikeuskansleri Tuomas Pöystin mukaan oikeusjärjestyksessä on käynnissä merkittävä muutos, jossa ympäristölliseen, yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen kestävyyteen sekä tulevien sukupolvien oikeuksiin liittyvät seikat saavat aiempaa enemmän painoarvoa.

    Koronapandemian valossa monet itsestään selvinä pidetyt asiat nousevat uuteen arvoon. Pöysti ennakoi, että koronan jälkeen ympäristöterveyden, vesihuollon sekä ruokaturvan merkitys korostuu.

    Myös asuinympäristön väljyys voi nousta merkitykselliseksi tekijäksi.

    "On vielä liian aikaista sanoa, muuttuuko kaupungistumisen megatrendi. Ei ehkä muutu, mutta kaupunkia koskevat odotukset ja kaupunki tilana muuttuu. Myös pienempien kaupunkien houkuttelevuus voi kasvaa", Pöysti arvioi Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemiikki-lehdessä.

    Pandemian jälkeen myös sote-uudistuksessa kiinnitetään varmasti enemmän huomiota laatuun, systeemitasoiseen toimivuuteen ja häiriönsietokykyyn, eikä pelkästään kustannuksiin.

    Pöysti sanoo, että näiden vaatimusten edessä monien kuntien ja kuntayhtymien talous- ja henkilöstöresurssit tulevat vastaan. Kriisitilanteita kestävä terveydenhuoltojärjestelmä on pääosin maakuntatasoinen.

    Perustuslain 20 §:n mukaisessa ympäristöperusoikeudessa säädetään kansalaisen oikeudesta terveelliseen ympäristöön ja mahdollisuudesta vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

    "Ei siis ole niin, että yhdyskuntasuunnittelijat päättävät puolestamme elämäntavoistamme ja yhteisöistämme", Pöysti painottaa.

    Oikeuskansleri uskoo, että ympäristöoikeuden kysymykset nousevat keskusteluun eduskunnassa vielä tämän vuoden aikana.

    Lue koko juttu täältä.

    Artikkelin aiheet
    ympäristöoikeus
    koronapandemia
    kaupunkisuunnittelu
    Tuomas Pöysti
    ympäristöperusoikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle