• Maistuvatko kotimaiset eväät linnuille? "Hyvällä omatunnolla voi ostaa läskiä ja pähkinöitä – siitä on hyötyä luontosuhteelle"

    Linnut haluavat tankata talvella mahdollisimman paljon energiaa.
    Lintujen talviruokinta on Suomessa alkanut jo 1800-luvulla.
    Lintujen talviruokinta on Suomessa alkanut jo 1800-luvulla. Kuva: Kari Kyto
    Uutiset
    23.11.202121:00
    Paula Liesmäki

    Lintujen talviruokinta on Suomessa alkanut jo 1800-luvulla. Ennen sotia ruokinta oli satunnaisempaa, BirdLife Suomen tiedottaja Jan Södersved kertoo.

    Kauralyhteiden ja leivänmurujen rinnalle ovat sittemmin tulleet markettien linnunruokahyllyt. Ulkomailta linnunruokaa tulee miljoonia kiloja. Eniten tuodaan maapähkinöitä ja auringonkukansiemeniä. Kotimaisia linnunruokia ovat kaurat ja eläinrasva.

    Miten kotimaiset eväät maistuvat? Kauralyhde houkuttelee Södersvedin mukaan keltasirkkuja ja varpusia. Muut linnut haluavat tankata mahdollisimman paljon energiaa.

    "Hyvällä omallatunnolla voi ostaa läskiä ja pähkinöitä. Siitä on hyötyä ihmisten luontosuhteelle. Monen vanhuksen ainoa ilo ovat linnut, se painaa enemmän kuin pieni ympäristölle aiheutuva kuorma", lintuharrastaja, eläkkeellä oleva Oulun yliopiston eläinfysiologian emeritusprofessori Esa Hohtola sanoo.

    Lue myös:

    Lintujen ruoka vetää rottia osingoille – neljä vinkkiä kutsumattomien vieraiden varalle

    Artikkelin aiheet
    lintujen talviruokinta
    kotimainen linnunruoka
    luontosuhde
    Esa Hohtola
    talvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria