• Ilmatieteen laitos ennakoi: "Luvassa todennäköisesti kesän vilkkain salamapäivä"

    Viikonlopulle annetaan varoituksia rankkasateista ja ukkosista Etelä- ja Itä-Suomen maakuntiin.
    IL:n meteorologi huomauttaa, että salamoinnin riski on viikonloppuna hyvin suuri. Tähän mennessä kesä on ollut vaisu.
    IL:n meteorologi huomauttaa, että salamoinnin riski on viikonloppuna hyvin suuri. Tähän mennessä kesä on ollut vaisu. Kuva: Henrik Mikander
    Uutiset
    11.8.201713:48
    Matti Tuominen

    Ilmatieteen laitoksen (IL) ennusteen mukaan viikonloppuna on mahdollista, että osassa maata koetaan kesän voimakkaimmat ukkoset ja myös erittäin rankkaa sadetta.

    Päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo, että maahan virtaa maan eteläpuolelta ja Baltian kautta erittäin lämmintä ja kosteaa ilmamassaa. Lauantain aikana pohjoiselta Itämereltä kehittyvä rajuilma liikkuu maan lounaisosasta kohti koillista.

    Siiskonen ennustaa, että maan etelä- ja itäosassa nähdään rajuilmaa ja ukkospuuskia. Rajuilman myötä on meteorologin mukaan myös suuri riski rankkasateeseen.

    "Tunnin aikana sateita voi kertyä useampi kymmenen millimetriä."

    IL on antanut varoituksia rankkasateista ja ukkosista. Lauantaina iltapäivällä varoitus alkaa maan eteläosasta, josta sadealue jatkaa illan ja iltayön aikana maan itäosiin.

    Siiskosen mukaan sateiden ja ukkosrintaman tarkkaa kulkureittiä on vielä vaikea sanoa. Sademäärän ja salamoinnin ennusteet tarkentuvat vasta lauantaina.

    Meteorologi huomauttaa, että salamoinnin riski on viikonloppuna hyvin suuri. Tähän mennessä kesä on ollut sen suhteen hyvin vaisu.

    Viikonloppuna kesän ennätys rikkoontunee reippaasti. Lauantain kuluessa voidaan nähdä tuhansia salamoita.

    "Luvassa on todennäköisesti kesän vilkkain salamapäivä", Siiskonen sanoo.

    Myös sadekuurot saattavat meteorologin mukaan olla kesän voimakkaimmat. Vaikka ei kesän suurimpia sademääriä saataisikaan, voivat sadekuurot silti olla hyvin voimakkaita.

    Siiskonen muistuttaa, että kesän kuurosateiden ennustaminen on vaikeaa, koska paikalliset erot voivat olla hyvin suuria. Sadealueet eivät liiku kesällä samalla tavalla tasaisina kuin muina vuodenaikoina.

    Artikkelin aiheet
    Ilmatieteen laitos
    salamointi
    ukkonen
    rajuilma
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle