• Demariedustaja Eskelinen kritisoi hallitusta Itä-Suomen unohtamisesta — "Huoltovarmuus korostuu SDP:n politiikassa aiempaa enemmän"

    Kansanedustaja Piritta Rantasen mukaan SDP:n sisällä on näkemyseroja metsien käyttöön liittyen.
    SDP:n järjestyksessään 47. puoluekokous on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. MT tavoitti paikan päältä haastatteluun maa- ja metsätalousasioihin erikoistuneet kansanedustajat Seppo Eskelisen Joensuusta ja Piritta Rantasen Jämsästä.
    SDP:n järjestyksessään 47. puoluekokous on parhaillaan käynnissä Jyväskylässä. MT tavoitti paikan päältä haastatteluun maa- ja metsätalousasioihin erikoistuneet kansanedustajat Seppo Eskelisen Joensuusta ja Piritta Rantasen Jämsästä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Politiikka
    2.9.202311:24
    Jukka Koivula
    Jyväskylä

    SDP:n kansanedustaja Seppo Eskelinen Joensuusta kritisoi voimakkaasti Petteri Orpon (kok.) hallitusta aluepolitiikan ja Itä-Suomen unohtamisesta.

    ”Kun katsoo nykyistä hallitusohjelmaa, niin eihän siinä ole Itä-Suomelle yhtään mitään. Ylipäätäänkin aluepolitiikka on olematonta. Siinä on pakitettu rajusti edellisen (Marinin) hallituksen politiikasta, jossa koko Suomea kehitettiin esimerkiksi vahvistamalla koulutustarjontaa maakunnissa”, Eskelinen toteaa MT:lle.

    ”Nyt kehitään vain Länsi- ja Etelä-Suomea. Tilanne on pelottava Itä-Suomen kannalta”, Eskelinen harmittelee.

    Joensuulainen arvostelee hallitusta myös alemman tieverkon laiminlyömisestä.

    ”Maakuntien alempi tieverkko on verisuonisto, jonka varassa esimerkiksi metsäteollisuutemme toimintaedellytykset ovat.”

    Kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.) Jämsästä jakaa Eskelisen huolet.

    ”Ei ole Keski-Suomeenkaan liikennepuolelle luvassa juuri mitään. Se ei paljon lämmitä, että Turkuun tulee tunnin juna, joka imee rahoituksen muun Suomen hankkeista”, Rantanen toteaa.

    ”Me maakuntien kansanedustajat olemme tässä yhtenäinen porukka, joka tukee metsien käyttöä. Suurissa kaupungeissa on enemmän suojelua korostavaa näkemystä.”

    Eskelisen mukaan huoltovarmuus on korostunut SDP:n politiikassa viime vuosina huomattavasti aiempaa enemmän.

    ”Se johtuu tästä ajasta. Huoltovarmuudesta on kyettävä huolehtimaan Suomessa kriisien keskellä. Maa- ja metsätalous ovat tässä keskeisiä sektoreita”, Eskelinen sanoo.

    Pitkän linjan demari kertoo huomanneensa muutoksen omakohtaisesti.

    ”Kun ennen SDP:n edustajia piti suorastaan patistella maa- ja metsätalousvaliokuntaan eikä asia juuri herättänyt mielenkiintoa, olisi sinne nyt menijöitä ruuhkaksi asti.”

    Entä mikä on puolueen linja metsien käyttöön? Pitäisikö sitä lisätä, vähentää vai pitää ennallaan?

    ”Tässä on näkemyseroja puolueen sisällä. Me maakuntien kansanedustajat olemme tässä yhtenäinen porukka, joka tukee metsien käyttöä. Suurissa kaupungeissa on enemmän suojelua korostavaa näkemystä”, Rantanen sanoo.

    ”Isossa kuvassa SDP ilman muuta puolustaa metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Se on meille politiikan ydinasioita.”

    ”Vierailin hiljattain lammastilalla Tohmajärvellä. Siellä sudet olivat tappaneet kymmeniä lampaita. Kyllä ongelmaan pitäisi jo pystyä puuttumaan. Ihmisillä uhkaa lähteä elinkeino alta.”

    Eskelisen mielestä suurpetovahinkoihin pitäisi pystyä puuttumaan nykyistä nopeammin.

    ”Vierailin hiljattain lammastilalla Tohmajärvellä. Siellä sudet olivat tappaneet kymmeniä lampaita. Kyllä ongelmaan pitäisi jo pystyä puuttumaan. Ihmisillä uhkaa lähteä elinkeino alta”, Eskelinen sanoo.

    ”Tässä haluan kirittää hallitusta. Viime hallituskaudella maa- ja metsätalousvaliokunta esitti lausunnossaan häirikkösusien poistamista. Asia ei kuitenkaan ole edennyt.”

    Lisää aiheesta
    • Mikkel Näkkäläjärvi on valittu SDP:n puoluesihteeriksi 257 äänellä.  LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Politiikka | Näkkäläjärvestä SDP:n puoluesihteeri, Nasima Razmyar ensimmäinen varapuheenjohtaja

    • SDP:n puheenjohtajaksi valittu puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman sai onnitteluhalauksen vastaehdokkaaltaan, kansanedustaja Krista Kiurulta. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Politiikka | Lindtman nousi pettymyksistä voittajaksi – porvarit väläyttävät tulevaisuuden yhteistyötä

    • Antti Lindtman sai SDP:n jäsenten äänistä 78 prosenttia. Puoluehallitus on pyytänyt puoluekokousta ottamaan jäsenäänestyksen tuloksen huomioon päättäessään puolueen puheenjohtajasta.

      Politiikka | SDP:n jäsenet halusivat Antti Lindtmanista puolueen puheenjohtajan

    Artikkelin aiheet
    SDP
    itä-suomi
    aluepolitiikka
    metsätalous
    huoltovarmuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa