• Keskusta: Kuntahanke vastatuulessa kaupunkiseuduilla

    Keskustan laatiman kunta-analyysin perusteella kuntatyöryhmän esittämät selvitysalueet eivät saa tukea kuntakentältä. Valtiovarainministeriö julkistaa omat johtopäätöksensä ensi viikolla.
    Uutiset
    15.5.201218:38
    MT toimitus

    Hallitusta odottaa umpikuja, ellei se peruuta kuntahankettaan. Näin päättelee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen . Hän esitteli tiistaina eduskuntaryhmässä laadittua kunta-analyysia. Se perustui kuntien jättämiin lausuntoihin valtiovarainministeriön kuntarakenne-ehdotuksesta.

    Tiilikaisen mukaan yhdelläkään noin 70 selvitysalueella ei löydy yhteistä näkemystä. 158 kuntaa ei ole lainkaan valmis kuntarakennemuutoksiin. Määrä on liki puolet 320 kunnasta. Selvitysalueita kannatti yhteensä 91 kuntaa, mutta ne hajaantuivat ympäri Suomea.

    Merkittävää on, että työryhmän kuntajakoehdotusta vastustetaan suurilla kaupunkiseuduilla. Valmius liittyä alueen keskuskaupunkiin on vähäistä. Suurilla kaupunkiseuduilla on 158 kuntaa. Näistä esimerkiksi vain 42 tukee työryhmän pohjaesitystä.

    Tiilikaisen arvuuttelee, kumpi hallituspuolueista antaa periksi.

    ”Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on todennut, että kuntauudistus toteutetaan varmasti ja kuntia jää noin sata. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan SDP ei tule hyväksymään kuntien pakkoliitoksia.”

    Valtiovarainministeriö julkistaa omat johtopäätöksensä kuntien lausunnoista ensi viikolla.

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    kuntarakennemuutos
    Keskusta
    valtiovarainministeriö
    kaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle