• Ilmajohdot aiheuttaneet jo kaksi sähköiskukuolemaa – näin ehkäiset ikäviä vahinkoja

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto muistuttaa, että sähköiskuun ei aina tarvita edes kosketusta, sillä sähkö hyppää ilmavälin yli ilmajohdosta esimerkiksi työkoneeseen tai nosturiin.
    Työskentely ilmajohtojen lähellä on aiheuttanut tänä vuonna jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa.
    Työskentely ilmajohtojen lähellä on aiheuttanut tänä vuonna jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    19.9.201713:50
    Matti Tuominen

    Työskentely ilmajohtojen lähellä on aiheuttanut tänä vuonna jo kaksi kuolemaan johtanutta sähkötapaturmaa, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tuke kertoo tiedotteessaan.

    Toisessa tapauksessa säiliöauton pystyyn nostettu säiliö aiheutti kuolemaan johtaneen valokaaren ja sähköiskun säiliöauton kuljettajalle.

    Toisessa kuolemaan johtaneessa tapauksessa elementtitehtaan varastokentällä nosturin vaijeri kosketti tai joutui liian lähelle sähköjohtoja. Varastokentällä ollut mies sai sähköiskun nosturin vaijerin ja elementtien raudoituksen kautta.

    Tukes muistuttaa, että sähköiskuun ei aina tarvita edes kosketusta, sillä sähkö hyppää ilmavälin yli ilmajohdosta esimerkiksi työkoneeseen tai nosturiin.

    Ilmajohtojen aiheuttama vaara onkin syytä ottaa huomioon työmaiden turvallisuussuunnittelussa ja silloin, kun työskennellään ilmajohtojen lähellä.

    Tukes kehottaa selvittämään aina etukäteen, onko työskentelyalueen läheisyydessä ilmajohtoja. Varastot ja lastauspaikat kannattaa myös sijoittaa riittävän kauas ilmajohdoista.

    Jotta vahinkoja ei kävisi, tulee Tukesin mukaan myös noudattaa suojaetäisyyksiä sekä ohjeistaa kaikkia työntekijöitä ilmajohdoista.

    Artikkelin aiheet
    sähköturvallisuus
    Tukes
    ilmajohdot
    työturvallisuus
    sähkötapaturma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle