Kyynikko tuntee kaiken hinnan, muttei minkään arvoa.
Oscar Wilden pettymykseksi nykyisin tunnemme paremmin ensimmäisen. Käytössä olevien resurssien hinta on tiukasti tiedossa, mutta miten arvo määritellään?
Tulevaisuuden maailmassa resursseja on vähemmän. Mainosmies Rory Sutherlandin mukaan vaihtoehtoja on kaksi:
Joko elämme maailmassa, joka on köyhempi, tai sitten elämme maailmassa, jossa resursseille luodaan arvoa eri tavoin kuin nykyisin.
Esimerkkinä Sutherland kertoo
insinööreistä, joille annettiin tehtäväksi
kehittää junaliikennettä Lontoosta
Pariisiin.
Insinöörijoukko istui alas, teki kasan laskelmia ja päätyi ratkaisuun, jossa uudentyyppisillä raiteilla matka saataisiin 40 minuuttia nopeammaksi.
Investointi maksaisi noin 600 miljoonaa euroa.
Sutherlandin mielestä matkan lyhentäminen oli mielikuvitukseton tapa
kehittää junaliikennettä.
Hänen ehdotuksensa oli palkata junaan joukko vähäpukeisia supermalleja, jotka tarjoilisivat matkustajille koko matkan ilmaiseksi laadukasta viiniä.
Vaikka matka kestäisi yhtä kauan kuin ennenkin, se tuskin haittaisi ketään. Matkustajat voisivat jopa pyytää junaa hidastamaan.
Lisäksi idean toteuttaminen maksaisi vähemmän, kuin ratojen uusiminen.
Maailma on kuitenkin ajautunut insinöörien ajatteluun.
Nopeutamme isolla rahalla ja unohdamme, että matka on päämäärää tärkeämpi myös ruuantuotannossa.
Mikä on sian porsimisen arvo? Maalaiseläinlääkäri James Herriotin kirjoissa entisajan Skotlannista porsiminen oli
vielä suurtapahtuma.
Jännitys tulevasta pahnueesta kosketti koko perhettä. Lapset pääsivät hämmästelemään kasvun ihmettä ja emakolle
itselleenkin tapahtuma oli todennäköisesti merkityksellisempi, kun ympärillä oli tilaa ja alla pahnoja.
Arvo on toinen, kun emakko porsii
yksin porsitushäkissä satojen emakoiden
seassa. Sianlihan hinnan mukana on
romahtanut muutakin.
Ja kuten junaesimerkissä, nopeuttaminen ei ole edes halvin vaihtoehto.
Nykyisellä suurtilamallilla meillä on tarpeeksi sontaa Suomen pelloille, mutta se on väärässä paikassa.
Tulee kalliiksi kuskata sitä kauaksi ja kotipellolla ravinnehuuhtoumien riski kasvaa.
Nopeuttamisesta seuraa muitakin sivujuonteita. Vallalla on nopeusihanteen alainen käsitys, jossa yksi ihminen voi hoitaa lähes rajattoman määrän eläimiä, kunhan rehua ja tilaa on riittävästi.
Kenties aika-avaruusjatkumo on vääristynyt tehokkuuden nimissä ja tuonut vuorokauteen lisätunteja.
Keskikokoisella minkkitarhalla yhteen eläimeen ehtii työpäivän aikana karkeasti arvioituna kiinnittää huomiota muutamia sekunteja, lihasikalassa muutamia kymmeniä sekunteja. Siinä unohtuu ihmisolennon rajallisuuden lisäksi eläimenkin olemus.
Samalla ruuantuotannosta tulee nopea ja tyhjä juna, joka ei kiinnosta nuorempaa polvea.
Tulevaisuuden sikatilallista odottaa ovi, jonka takana on tuhansia sikoja.
Numeroiden maailma, jossa ei pysähdytä ihailemaan maisemia. Siihen oveen harva haluaa tarttua.
Maaseudulla on valtavasti muutakin arvoa, kuin nopeasti ja tehokkaasti tuotettu ruoka.
Ja oikeus kasvun ihmeen tarkkailuun – niin, sen pitäisi olla perusoikeus.