• Trump kongressille: Taistelut Iranin kanssa ovat päättyneet

    Kongressin valtuutus vaaditaan 60 päivän sisällä sotatoimien aloittamisesta.
    Yhdysvaltain kongressi on painostanut presidentti Donald Trumpia hakemaan päättäjien lupaa sotatoimien jatkamiselle Iranissa. AFP/LEHTIKUVA.
    Yhdysvaltain kongressi on painostanut presidentti Donald Trumpia hakemaan päättäjien lupaa sotatoimien jatkamiselle Iranissa. AFP/LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ulkomaat
    2.5.202611:01
    STT–AFP

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo maan kongressille, että taistelut Iranin kanssa ovat päättyneet. Trump kertoi asiasta kirjeissä, jotka hän osoitti edustajainhuoneen puhemiehelle ja senaatin varapuheenjohtajalle.

    Yhdysvaltain kongressi on painostanut Trumpia hakemaan päättäjien lupaa sotatoimien jatkamiselle Iranissa, sillä kongressin valtuutus vaaditaan 60 päivän sisällä sotatoimien aloittamisesta. Yhdysvallat ja Israel aloittivat iskunsa Iraniin helmikuun lopussa.

    Trumpin hallinnon mukaan huhtikuussa solmittu aselepo katkaisee 60 päivän aikarajan.

    Trump sanoo, ettei taisteluja Yhdysvaltojen ja Iranin välillä ole ollut huhtikuun alun jälkeen, jolloin maat sopivat aselevosta.

    ”Yhdysvaltain joukkojen ja Iranin välillä ei ole ollut tulitaistelua 7. huhtikuuta 2026 jälkeen. Taistelut, jotka alkoivat 28. helmikuuta 2026, ovat päättyneet”, Trump kirjoitti.

    Trump on jatkanut aselepoa, jonka piti alun perin kestää kaksi viikkoa rauhanneuvotteluiden ajan.

    Neuvottelut Yhdysvaltojen ja Iranin välillä ovat kuitenkin jumiutuneet. Maat ovat käyneet vain yhden suoran neuvottelukierroksen, eikä se johtanut tulokseen. Viime viikonlopulle kaavaillut neuvottelut Pakistanissa eivät toteutuneet.

    Perjantaina Iranin kerrottiin toimittaneen neuvottelujen välittäjälle Pakistanille uuden ehdotuksen neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa. Trump kommentoi toimittajille tämän jälkeen, ettei ollut tyytyväinen ehdotukseen.

    Ehdotuksen sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta mediatietojen mukaan Yhdysvallat oli aiemmin nostanut Iranin ydinohjelman takaisin neuvottelupöydälle. Yhdysvallat vaatii muun muassa, että Iran ei siirrä rikastettua uraania pommitetuista ydinkohteista, eikä jatka niissä toimintaa neuvottelujen aikana.

    Iranin armeijan korkea virkamies sanoi lauantaina iranilaisen Fars-uutistoimiston mukaan pitävänsä maiden välisen sodan jatkumista todennäköisenä, kertoo al-Jazeera.

    ”Todisteet ovat osoittaneet, ettei Yhdysvallat ole sitoutunut mihinkään lupauksiin tai sopimuksiin”, sanoi Mohammad Jafar Asadi asevoimien pääesikunnasta.

    ”Iranin asevoimat on täysin valmis amerikkalaisten uusiin seikkailuihin tai tyhmyyksiin.”

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    iran
    yhdysvallat
    aselepo
    kansainväliset suhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle