• Israelin pääministeri sanoo voivansa harkita sotilaallista apua Ukrainaan

    Benjamin Netanjahu kertoi myös, että voisi toimia sovittelijana Ukrainan ja Venäjän välillä, jos molemmat maat sekä Yhdysvallat pyytäisivät sitä.
    Arvostelijoiden mukaan Netanjahu haluaisi tehdä paluun suojellakseen itseään korruptiosyyteiltä. LEHTIKUVA/AFP.
    Arvostelijoiden mukaan Netanjahu haluaisi tehdä paluun suojellakseen itseään korruptiosyyteiltä. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    1.2.202308:53
    STT–AFP

    Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, että hän voi harkita sotilaallisen avun antamista Ukrainaan. Netanjahu kertoi asiasta uutiskanava CNN:n haastattelussa.

    Pääministeriltä kysyttiin, voisiko Israel tarjota esimerkiksi käyttämäänsä ilmatorjuntajärjestelmää Ukrainaan.

    "No, aion varmasti tutkia asiaa”, Netanjahu sanoi.

    Netanjahu kuitenkin pidättäytyi sitovista kommenteista.

    Israel on saanut osakseen arvostelua, koska se ei ole avustanut Ukrainaa sotilaallisesti. Israel on myös säilyttänyt suhteensa Venäjään, sillä Venäjä ei ole puuttunut Israelin Iranin kohteisiin tekemiin iskuihin.

    Hänen mukaansa Israel auttaa osaltaan toimimalla Iranin asetuotantoa vastaan. Ukrainan ja länsimaiden viranomaisten mukaan Iran on myynyt halpoja lennokkeja Venäjälle, joka on käyttänyt niitä hyökkäyssodassaan Ukrainassa.

    Netanjahu kertoi myös, että voisi toimia sovittelijana Ukrainan ja Venäjän välillä, jos molemmat maat sekä Yhdysvallat pyytäisivät sitä.

    Netanjahun mukaan häntä pyydettiin epäviralliseksi sovittelijaksi sen jälkeen kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Hän ei toiminut tuolloin pääministerinä, minkä vuoksi hän kertoo kieltäytyneensä.

    Artikkelin aiheet
    Israel
    Ukraina
    Venäjä
    Benjamin Netanjahu
    sotilaallinen apu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa