• Oulun vesihanke takkuaa

    Uutiset
    17.12.201215:00
    MT toimitus

    OULU (MT)

    Oulun Veden hanke ottaa pohjavettä Viinivaaran alueelta koki viime viikolla uuden takaiskun. Vaasan hallinto-oikeus kumosi aluehallintoviraston, avin päätöksen, jossa veden otto olisi sallittu.

    Hallinto-oikeuden mukaan massiivisen vesimäärien otto Viinivaarasta saattaa vaikuttaa merkittävästi alueen luontoon. Päätös on samansuuntainen hankkeen vastustajien perustelujen kanssa.

    Kaupungin liikelaitos Oulun Vesi on pitkään ajanut hanketta, jolla korvattaisiin Oulujoen vesi Ylikiimingin ja Utajärven seudulta pumpattavalla pohjavedellä. Pohjavettä aiottiin ottaa yli 30 000 kuutiota päiivässä.

    Viinivaarahanke on kohdannut vastustusta alusta saakka. Hanketta pidetään tarpeettomana ja ylimitoitettuna.

    Yksi vastustajista, Oulun kaupunginvaltuutettu Eeva-Maria Parkkinen (kesk.) sanoo olevansa tyytyväinen, ”kun oikeus voitti”.

    ”Hallinto-oikeus käytti päätöksessään samoja perusteluja, joita me valittajatkin käytimme. Tärkein perustelu oli, että luonnolle olisi aiheutunut vedenotosta merkittävää haittaa.”

    Vesivaara-kampanjan puuhahenkilöt toivoisivat, että nyt ”otettaisiin maalaisjärki käyttöön” eikä vesihanketta enää ajettaisi tällä mallilla.

    Jos Oulun Vesi hakee uutta lupaa, se joutuu teettämään uuden yva-selvityksen. Tarvittaisiin myös valtioneuvoston uusi päätös ja EU:n hyväksyntä. Se kestäisi vuosia, ja tulos olisi hyvin epävarma.

    ”Ei veronmaksajien rahoja pidä enää tähän käyttää”, Parkkinen sanoo.

    Viinivaarahankkeen kustannuksiksi on arvioitu alunperin 73 miljoonaa euroa. Hankkeen epäilijät eivät usko arvioon.

    ”Kaikissa vastaavissa hankkeissa hinta on noussut kaksin- tai jopa kolminkertaiseksi”, Parkkinen sanoo.

    Hankkeen kohtuullistaminen ja otettavan vesimäärän pudottaminen 33 000 kuutiosta 5 000 kuutioon ei saa vastustajia lämpenemään. Kustannukset eivät oleellisesti pienenisi. Vesiputki olisi joka tapauksessa rakennettava ja selvitykset tehtävä.

    Sama vesimäärä saataisiin jo olemassa olevista lähteistä paljon helpommin.

    Parkkinen arvostelee jyrkästi hankkeen valmistelua. Hän ei hyväksy luvan hakemista kolmessa osassa, kun kyse on yhdestä suuresta hankkeesta.

    ”Se on kikkailua. Yritetään näyttää, että merkittävää vahinkoa ei synny.

    Vertailuun otetaan kokonaishyöty mutta sitä verrataan aina vain kolmannekseen haittoja.”

    Hyväksyttävää ei ole sekään, että luvan hakija saa valita yva-selvityksen tekijän.

    ”Selvityksen tekijä olisi valittava puolueettomassa elimessä, mutta maksaja olisi tietenkin hakija.”

    JOUKO RÖNKKÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Oulun vesihanke
    Viinivaara
    Oulun Vesi
    vedenotto
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle