• Suomi torjuu geeni- ja hormoniruuan tuonnin

    Himourheilijana tunnettu ulkomaankauppaministeri on kokenut myös ruokaherätyksen: hän syö terveellisesti ja haluaa myydä maailmallekin Suomen puhtautta, luontoa ja villiä ruokaa.
    Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, haastattelu.
    Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb, haastattelu. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    3.6.201307:00
    MT toimitus

    Suomi torjuu jatkossakin geenimuunnellun ja hormonien avulla tuotettujen elintarvikkeiden tuonnin.

    ”Näissä pitää pysyä tiukkana”, sanoo EU:n neuvottelupöydissä Suomea edustava ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) Maaseudun Tulevaisuudelle.

    Asia noussee esille, kun EU aloittaa heinäkuussa kauppaneuvottelut Yhdysvaltain kanssa.

    Stubbin mukaan Suomella on kauppaneuvotteluissa sekä hyökkäys- että puolustustavoitteita. Kiintiöitä ja suojalausekkeita tarvitsevat nauta, sika, siipikarja ja vehnä.

    Meijerituotevientiä halutaan lisätä.

    ”Esimerkiksi juustoja viedään jo niin, että USA:n koko tuontikiintiöstä 40 prosenttia on suomalaista juustoa. Käsittämätöntä.”

    Stubbin mukaan Suomi markkinoi itseään maailmalla laajemminkin ruokamaana.

    ”Viesti on Suomi, luonto, puhdas, villi, terveellinen, ruoka. Se on yhdistelmä, johon kannattaa panostaa.”

    Vientiponnisteluja tehdään muun muassa Team Finlandin eli uudenlaisen vientiverkoston avulla.

    Lähialueministeri Stubb toivoo Venäjän viisumivapauden toteutuvan ”vuoteen 2018 eli jalkapallon MM-kisoihin mennessä”.

    Omiin urasuunnitelmiinsa kokoomuksen puheenjohtajuuden, Euroopan parlamentin jäsenyyden tai komissaarin paikan suhteen hän ei ota kantaa.

    ”Elämä on kiinnostavaa.”

    Artikkelin aiheet
    suomi
    geeni- ja hormoniruoka
    Alexander Stubb
    elintarvikevienti
    Team Finland
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle