• Sudet tappoivat kolme hiehoa Kärsämäellä

    Uutiset
    28.8.201516:00
    Jukka Koivula

    Alkuviikosta maanantain ja tiistain välisenä yönä Kärsämäen Luonuanojalla liikkui susilauma, joka tappoi kolme hiehoa.

    ”Sudet iskivät aivan navetan kulmalla olevalle laitumelle puolenyön jälkeen. Ennen yhtä sudet olivat ajaneet 38 nautaa laitumelta metsään”, Lehtorannan tilalla työskentelevä Jaakko Kivelä kertoo.

    ”Aamun valjetessa löysimme hiehot seitsemän kilometrin päästä metsästä. Sudet olivat ajaneet ne Haapajärven puolelle asti. Hiehoista kolme oli raadeltu kuoliaaksi.”

    Tiistaiaamuna susien laitumelta metsään ajamista hiehoista kaksi oli kateissa.

    ”Eilen kateissa olevista löydettiin toinen, mutta yksi on edelleen hukassa”, Kivelä kertoi keskiviikkona.

    Tapahtumapaikalla olevista jäljistä voi päätellä, että asialla oli sekä täysikasvuisia susia että sudenpentuja.

    Kivelä uskoo, että sudet olivat helpon saaliin perässä.

    ”Peuroja ja hirviäkin olisivat lähimetsät täynnä, mutta sudet tuntuivat hakevat helppoa saalista aivan navetan nurkalta. Viereisellä pellolla oli vielä enemmän nautoja, mutta onneksi ne jätettiin tällä kertaa rauhaan.”

    Lehtorannan tilaa ja laitumia ympäröivät sankat metsät.

    Sudet ovat kuljeksineet tilan liepeillä ja vierailleet navetan kulmalla jo viime talvena.

    Navetan tuntumassa on myös asutusta.

    ”Jo talvella navetan nurkilla havaittiin susien jälkiä. Sudet käyvät koko ajan röyhkeämmiksi ja tulevat jatkuvasti lähemmäs”, Kivelä sanoo.

    Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sudet tappoivat Lehtorannan tilan kotieläimiä.

    ”Tasan vuosi sitten sudet tappoivat kahdeksan kilometrin päässä sijaitsevalta tilalta vasikan.”

    Jukka Koivula

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sudet
    Kärsämäki
    maatila
    eläintenhyökkäykset
    karjatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle