• Kriisikunnat voidaan pakkoliittää

    Hallitus on päättänyt uudeksi aikarajaksi huhtikuun 2014, johon mennessä kuntien täytyy päättää yhdistymisestä. Kriisikunnat voidaan määrätä pakkoliitoksiin.
    Uutiset
    5.6.201214:43
    MT toimitus

    Ministerit linjasivat kuntauudistusta tiistaina Helsingissä pääministerin virka-asunnossa, jossa pääministeri Jyrki Katainen (kok.) ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd.) kiittelivät toistensa puolueita Kataisen sanoin ”mielettömän” hyvästä yhteistyöstä kunta-asiassa.

    Hallituksen tavoitteena on edelleen vahvat peruskunnat, jotka voisivat aloittaa vuoden 2015 alussa. Kunnissa järjestetään uusi lausuntokierros ensi syksynä.

    Uusien kuntien vähimmäisväestön määrä ratkaistaan tämän kuun loppuun mennessä, kun rakennelakityöryhmä valmistelee ehdotuksen vahvoista peruskunnista.

    Hallitus vaatii kunnilta yhdistymispäätöksiä viimeistään huhtikuun 2014 alussa, niihin kannustetaan avustuksilla.

    Liitosten pitää tulla voimaan viimeistään vuoden 2017 alussa.

    Valtionosuuksien menetykset korvataan vuosina 2014–2019, jos kunnat yhdistymisen vuoksi menettävät osuuksia.

    Jos kuntaliitokset eivät etene vapaaehtoisesti, kuntaan lähtee erityisselvittäjä.

    Pakkoliitoksia voidaan tehdä kriisikunnissa, joiden talous on vajonnut liikaa miinukselle. Kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkusen (kok.)mukaan tällaisia itsenäisiä kuntia ei ole kuin kaksi, Juankoski ja Tarvasjoki. Muut kriisikunnat ovat jo päättäneet yhdistymisestä.

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    pakkoliitos
    hallitus
    Jyrki Katainen
    kunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle