• Nuoret nuuskaavat yhä enemmän, ja se vaikuttaa pian heidän terveyteensä

    Nuuskan jatkuvalla käytöllä on todettu olevan yhteyksiä suuontelon, nielun ja nenän alueen syöpiin.
    Nuuskan käyttö tulee näkymään muun muassa tulehtuneina ja vetäytyneinä ikeninä.
    Nuuskan käyttö tulee näkymään muun muassa tulehtuneina ja vetäytyneinä ikeninä. Kuva: LEHTIKUVA/Vesa Moilanen
    Uutiset
    11.11.201816:45
    STT

    Nuorten nuuskan käyttö on yhä suositumpaa. Mikäli nuuskan käyttö jatkossa yhä lisääntyy, se tulee näkymään nuorten suunterveydessä, varoittaa Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT).

    "Etenkin limakalvomuutokset, niin sanotut norsunnahkamaiset nuuskaleesiot, tulevat yleistymään. Tällä voi pidemmän ajan kuluessa olla vaikutusta suusyövän esiintyvyyden lisääntymiseen. Lisäksi nuuskan käyttö tulee näkymään nuorten käyttäjien tulehtuneina ja vetäytyneinä ikeninä", sanoo erikoishammaslääkäri Anna Maria Heikkinen EPT:n tiedotteessa.

    Nuuskaleesio on paksuuntunut, harmahtava ja ryppyinen limakalvomuutos. Sitä esiintyy paikassa, jossa nuuskaa pidetään huulen alla.

    Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskyselyyn vastanneista 8.–9.-luokkalaisista nuorista 4,5 prosenttia kertoi käyttävänsä nuuskaa päivittäin.

    Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevista noin joka kymmenes nuuskaa päivittäin ja lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 3,7 prosenttia.

    EPT:n mukaan pitkään käytettynä nuuska aiheuttaa esimerkiksi ikenien vetäytymistä, ientulehdusta, hampaiden kiinnityskudossairautta ja altistaa paljastuneiden hampaiden kaulojen reikiintymiselle.

    Nuuskan jatkuvalla käytöllä on lisäksi todettu olevan yhteyksiä suuontelon, nielun ja nenän alueen syöpiin, kerrotaan esimerkiksi Käypä hoito -sivustolla.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle