• Harri Koponen nousee Kaslinkin hallituksen johtoon

    Yhtiö suunnittelee voimakasta kansainvälistymistä: tähtäimessä ovat Lähi-idän ja Aasian markkinat.
    Kaslink valmistaa Kouvolassa ruuanlaittotuotteita, juomia ja välipaloja.
    Kaslink valmistaa Kouvolassa ruuanlaittotuotteita, juomia ja välipaloja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    29.9.201710:00
    Hanna Lensu

    Kouvolalainen elintarvikeyhtiö Kaslink on valinnut Harri Koposen hallituksen puheenjohtajaksi lokakuun alusta alkaen. Perheyhtiön perustaja Raino Kukkonen siirtyy Kaslinkin hallituksen varapuheenjohtajaksi.

    Koponen on toiminut aiemmin muun muassa Soneran toimitusjohtajana. Hänet valittiin Kaslinkin hallitukseen viime keväänä. Samaan aikaan hallitukseen valittiin myös HK Scanin Suomen liiketoiminnasta vastaava johtaja Jyrki Karlsson.

    Kaslink kertoo valmistautuvansa voimakkaaseen kansainvälistymiseen. Yhtiö vie ruoanlaittotuotteita, juomia ja välipaloja jo yli 15 maahan Euroopassa. Yhtiön päämarkkina-alueita Suomen lisäksi ovat Belgia, Hollanti, Espanja, Iso-Britannia ja Ruotsi.

    ”Suomesta viedään edelleen todella vähän jalostettuja elintarvikkeita maailmalle. Haluamme olla tekemässä tähän muutosta, sillä Kouvolasta löytyy maailmanluokan osaamista paitsi maidon, myös kasvipohjaisten elintarvikkeiden jalostamiseen. Euroopan markkinoiden lisäksi meillä on seuraavaksi tähtäimessä Lähi-itä ja Aasia, joissa kasvipohjaisten elintarvikkeiden kysyntä on luonnostaan suurempaa. Olen erittäin innoissani päästessäni mukaan Kaslinkin kelkkaan tässä vaiheessa kasvuyhtiön kehitystä”, kertoo yhtiön tuore hallituksen puheenjohtaja Harri Koponen.

    Kaslinkin liikevaihto vuonna 2016 oli 60 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 150 henkilöä.

    Artikkelin aiheet
    Harri Koponen
    Kaslink
    kansainvälistyminen
    elintarviketeollisuus
    Kouvola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle