• THL: 12–15-vuotiaista noin 20 000 saanut Suomessa ensimmäisen koronarokotteensa

    Rokotteet eivät ole Romaniasta ja Bulgariasta tullutta ylijäämää.
    THL:n mukaan 12–15-vuotiasta noin 20 000 on saanut Suomessa ensimmäisen koronarokotteensa. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen
    THL:n mukaan 12–15-vuotiasta noin 20 000 on saanut Suomessa ensimmäisen koronarokotteensa. LEHTIKUVA / Kalle Parkkinen 
    Uutiset
    12.8.202122:39
    STT

    Johtava asiantuntija Mia Kontio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kertoo, että 12–15-vuotiaista noin 20  000 on saanut Suomessa ensimmäisen koronarokotteensa. Määrä edustaa noin kahdeksaa prosenttia kaikista ikäryhmään kuuluvista suomalaisista. Yhteensä ikäryhmässä on noin 250  000 nuorta.

    Kaikki 12-vuotiaat ja sitä vanhemmat ovat voineet saada koronarokotteen Suomessa kuluvan viikon alusta alkaen. 12–15-vuotiaille annetaan Biontech-Pfizerin ja Modernan mrna-rokotteita, jotka saivat ehdollisen myyntiluvan EU:ssa toukokuun lopussa.

    Ikäryhmää varten ei ole Suomessa hankittu mitään erillistä rokote-erää. Kontion mukaan paikkaansa eivät pidä huhut, joiden mukaan 12–15-vuotiaille Suomessa annettavat rokotteet olisivat Romaniasta ja Bulgariasta tullutta ylijäämää.

    "Meille on tullut tästä paljon kyselyitä. Suomeen on ostettu suoraan tehtaalta rokotteita, jotka olisivat olleet menossa Bulgarian ja Romanian EU-kiintiöihin", Kontio sanoo.

    "Mitkään Suomen rokotteet eivät kuitenkaan ole käyneet esimerkiksi näissä maissa, vaan ne ovat kaikki tulleet tehtaalta. Nuoret saavat Suomessa juuri niitä samoja rokotteita, joita kunnissa on muutenkin käytössä."

    THL piti tänään avoimen yleisötilaisuuden 12–15-vuotiaiden koronarokotuksista. Verkossa järjestetyssä tilaisuudessa asiantuntijat pitivät aiheesta alustukset ja vastasivat yleisön ennakkoon lähettämiin kysymyksiin. Kaikkiaan kansalaisilta oli tullut THL:lle 950 kysymystä.

    Ylilääkäri Hanna Nohynek THL:stä sanoo, että 12–15-vuotiaiden rokottamiseen on Suomessa päädytty, koska rokottamisen hyödyt ovat haittoja suuremmat.

    "Tutkimusten mukaan rokotteet ovat lapsilla jopa tehokkaampia kuin aikuisilla. Lääkeviranomaisten tekemän hyötyjen ja haittojen punninnan perusteella rokotteille on annettu ehdollinen myyntilupa tässä ikäluokassa", Nohynek toteaa.

    Koronarokotteiden vaikutuksia on tutkittu kaksi kuukautta ennen kuin ne ovat saaneet ikäluokassa myyntiluvan.

    "On nähty, että tämä on riittävä aika. Yleensä rokotteiden haitat ilmenevät viimeistään kuuden viikon kuluessa rokottamisesta. Vakavia haittavaikutuksia voi tulla myöhemminkin, mutta niiden todennäköisyys on erittäin pieni", Nohynek kertoo.

    Hänen mukaansa lasten rooli koronaviruksen leviämisessä on aiemmin luultua pienempi. Suurempi merkitys on teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla.

    "Täytyy kuitenkin muistaa, että koronavirus voi aiheuttaa myös lapselle vakavan ja pitkittyneen taudin. Rokotuksilla saadaan tartuntoja vähenemään myös tässä ikäryhmässä", Nohynek toteaa.

    Suomessa rokotteiden haittavaikutuksista voi ilmoittaa lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaan. Ylilääkäri Maija Kaukonen Fimeasta kertoo, että heille on tähän mennessä tehty yhteensä 26 ilmoitusta nuorten saamien koronarokotteiden haittavaikutuksista.

    "Näistä kuusi oli ilmoitettu vakavaksi haitaksi, ja niistä yksi oli johtanut sairaalahoitoon. Loput 20 haittavaikutusta eivät olleet ilmoitusten perusteella vakavia", Kaukonen sanoo.

    Jos koronarokotuksen aiheuttamasta haitasta haluaa rahallista korvausta, voi tehdä vahinkoilmoituksen Suomen Keskinäiseen Lääkevahinkovakuutusyhtiöön. Yhtiön toimitusjohtajan Tiina Hellgrenin mukaan viime viikon perjantaihin mennessä heille oli tehty yhteensä 349 koronarokotteisiin liittyvää vahinkoilmoitusta. Luvussa ovat mukana kaikki ikäluokat.

    Korvauspäätöksiä oli samaan ajankohtaan mennessä annettu 157, joista myönteisiä oli 76 ja kielteisiä 81.

    Jotta korvausta voi saada, henkilön on täytynyt olla työkyvyttömänä koronarokotteen takia vähintään 14 vuorokautta. Myös pysyvä ruumiinvamma tai sairaus oikeuttaa korvaukseen, samoin kuolema.

    Nuorten rokotuksia koskevaan yleisötilaisuuteen osallistuivat THL:stä Kontion ja Nohynekin lisäksi asiantuntijalääkäri Anna Scherleitner sekä erikoistutkija, lastenlääkäri Petteri Hovi.

    Lisäksi tilaisuudessa oli lastentautiopin professori Terhi Tapiainen Oulun yliopistosta.

    Artikkelin aiheet
    THL
    koronarokotus
    nuorten rokotus
    Fimea
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria