• Vuoden nuori taiteilija on Jarno Vesala

    Uutiset
    8.10.201216:00
    MT toimitus

    Vuoden nuoreksi taiteilijaksi 2013 on valittu nokialainen kuvataiteilija Jarno Vesala.

    Vesala valmistui kuvataiteilijaksi 2004 Tampereen ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän koulutusohjelmasta. Hän asuu työskentelee Tampereella.

    Vesalan teokset ovat pääosin installaatioita, joissa on ihmismäisten veistosten lisäksi mukana ääntä ja videota.

    Vesala pyrkii herättämään kysymyksiä ihmisen olemisesta ja käyttäytymisestä pienen eleen tai hienovaraisen tunnelman kautta.

    Katsoja on hänen installaatioissaan hahmo muiden hahmojen ja luotujen tilanteiden joukossa. Muutosten aistiminen luo tärkeän jännitteen katsojan ja teoksen välille.

    Vuoden 2013 nuoren taiteilijan on valinnutta asiantuntijatyöryhmää ihastutti Vesalan teosten omaleimaisuus, niiden moniaistisuus sekä lähes painajaismaista tunnelmaa luovat yllättävät tapahtumat, mitkä jäävät mieleen katsomiskokemuksen jälkeenkin.

    Vuoden nuori taiteilija saa Tampereen kaupungin myöntämän ja Nokia Oyj:n tukeman 20 000 euron stipendin, yksityisnäyttelyn ja näyttelyjulkaisun. Vesala on järjestyksessään 29. Vuoden nuori taiteilija.

    Vuoden nuori taiteilija 2013 -näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa 25.5.-11.8.2013.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Jarno Vesala
    vuoden nuori taiteilija
    kuvataide
    installaatio
    Tampereen taidemuseo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria