• Itäraja ylitettiin Kaakkois-Suomessa viikonloppuna noin 7 000 kertaa päivässä

    Venäjän asettamat matkustusrajoitukset poistuivat perjantaina, minkä jälkeen liikenne vilkastui.
    Venäläisten matkailijoiden määrät ovat lähteneet taas nousuun Nuijamaan raja-asemalla. LEHTIKUVA / LAURI HEINO.
    Venäläisten matkailijoiden määrät ovat lähteneet taas nousuun Nuijamaan raja-asemalla. LEHTIKUVA / LAURI HEINO.  
    Uutiset|Ulkomaat
    18.7.202215:16
    STT

    Itäraja ylitettiin noin seitsemäntuhatta kertaa vuorokaudessa viikonlopun aikana, kertoo Kaakkois-Suomen rajavartioston yleisjohtaja Kimmo Gromoff STT:lle.

    Perjantaina raja ylitettiin hieman alle seitsemäntuhatta kertaa, kun taas lauantaina ja sunnuntaina rajanylityksiä tehtiin kumpanakin päivänä hieman yli seitsemäntuhatta. Noin 80 prosenttia rajanylityksistä oli Gromoffin mukaan Venäjältä Suomeen suuntaavia.

    Gromoffin mukaan koronapandemiaa edeltäviin rajanylityslukuihin ei kuitenkaan vielä ylletä.

    ”Silloin aikanaan, eli vuosina 2012–2017, oli säännönmukaisesti yli 20 000 rajanylitystä vuorokaudessa. Ennätys on ollut 30 000 rajanylitystä”, hän sanoo.

    Koronapandemian aikaan rajanylityksiä on Gromoffin mukaan ollut noin 1 500–2 000 vuorokaudessa.

    Gromoff arvioi, että rajanylitysten määrät tulevat vielä kasvamaan. Viikonloppuisin liikennettä on usein enemmän.

    ”Hankala sanoa, mihin tämä tästä menee. Odotamme maltillista kasvua, mutta emme odota, että tämä menisi tuonne ennätyslukemiin.”

    Suurin osa rajan ylittäjistä on turisteja, lomalaisia tai ostosmatkailijoita. Lisäksi osa tulee käymään omistamillaan kiinteistöillä.

    Gromoffin mukaan liikenne rajalla on sujunut viikonloppuna hyvin eikä jonoja tai ruuhkia ole ollut.

    ”Olemme me pystyneet käsittelemään kolmekymmentätuhattakin ihmistä, että kyllä tämä meiltä onnistuu”, hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    itäraja
    Kaakkois-Suomi
    rajanylitys
    matkustusrajoitukset
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria